Kunnanhallitus, kokous 25.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden organisointi Etelä-Savon hyvinvointialueen aloittaessa 1.1.2023

PuuDno-2022-86

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023 ja hyvinvointialueelle siirtyvät pelastuspalvelut sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Voimassa olevan hankintalain mukaan kunta ei voi myydä suoraan ja kilpailuttamatta ruoka- ja puhtaanapitopalveluita hyvinvointialueelle. Tämän vuoksi tukipalveluita on organisoitava uudelleen ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden osalta. 

 

Nykytila ja resurssit

Puumalassa toimii keskuskeittiö hyvinvointiaseman yhteydessä ja siellä valmistetaan noin 130 000 suoritetta vuodessa. Noin 2/3 suoritteista valmistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaille ja noin 1/3 varhaiskasvatukseen ja yhtenäiskoululle. Lisäksi keskuskeittiöllä valmistetaan noin 20 ateriaa, jotka ovat ns. kotiin kuljetettavia aterioita ja asiakasmaksaa nämä itse. Puumalan yhtenäiskoululla on jakelukeittiö, jossa jaetaan keskuskeittiöltä tuleva ruoka ja valmistetaan energialisäke. Päiväkodilla on myös pieni keittiö, jossa valmistetaan energialisäke ja otetaan vastaan keskuskeittiön ruoka sekä jaetaan se asiakkaille.

Kunnan ruokapalveluiden henkilöstöresurssi on tällä hetkellä 10,8 henkilötyövuotta sekä lisäksi n. 0,47 henkilötyövuotta kohdentuu ruokakuljetuksiin. Sijaistuksia ruokapalveluissa on käytännössä koko ajan.

Puhtaanapitopalveluiden resurssi on 7,2 henkilötyövuotta, joista 3,3 htv kohdentuu kunnan omien kiinteistöjen puhtaanapitoon ja 3,7 htv kohdentuu sote-kiinteistöjen puhtaanapitoon. Loppu 0,2 htv on esimiestyötä eli ruokapalvelupäällikön työpanosta. Ruokapalveluissa ruokapalvelupäällikön työtä on 0,8 htv.

Koululla on toimintapäiviä vuodessa noin 190 ja varhaiskasvatuksessa noin 250 päivää.

Päiväkodin ruoka- ja puhtaanapidon resurssi on 2 henkilötyövuotta ja nimikkeinä ovat keittäjä ja tilahuoltaja. He eivät kuulu ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden vastuualueelle, vaan ovat varhaiskasvatuksen henkilökuntaa.  

Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden talouden toteumat ovat oheismateriaalina.

 

Valmistelu

Valmistelun aikana on tarkasteltu erilaisia vaihtoehtoja ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden organisoimiseksi vuoden 2023 alusta alkaen. Vaihtoehtoja ovat ainakin palveluiden yhtiöittäminen, yksityistäminen ja inhouse -asema yhtiössä. Vaihtoehtona on lisäksi käsitellä ruoka- ja puhtaanapitopalveluita kumpaakin eri tavoin.

Hyvin todennäköiseltä näyttää kuitenkin se, että hyvinvointialue tulee ostamaan sote-suoritteensa Järvi-Saimaan Palvelut Oy:ltä (myöhemmin JSP). Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Essotella on nyt inhouse -asema JSP:sssä ja näin tulee olemaan myös hyvinvointialueella, sillä osakkeet siirtyvät hyvinvointialueen omistukseen. Todennäköistä myös on, että sote-suoritteiden valmistus tapahtuisi edelleen Puumalan keskuskeittiössä, mutta päätöksiä näistä ei ole vielä olemassa.

Ottaen huomioon Puumalan suoritteiden pienen ja todennäköisesti laskevan volyymin, ei yhtiöittämisratkaisua ole otettu tarkempaan valmisteluun. Valmistelun kärkinä ovat olleet toisaalta mahdollisuus ostaa yksityiseltä joko sekä ruoka- että puhtaanapitopalvelut ja toisaalta in-house -aseman muodostaminen Järvi-Saimaan palveluiden kanssa.

Mikäli kunta ostaisi ruokapalvelut yhtenäiskoululle ja varhaiskasvatukseen yksityiseltä yritykseltä, tarkoittaisi se sitä, että koulun keittiö olisi muutettava valmistuskeittiöksi. Yksityinen toimisi keittiössä vuokralla. Muutostöiden vaatimien lisäinvestointien suuruudeksi on arvioitu vähintään 55 000 euroa. Koulun valmistuskeittiöstä kunta luopui vuonna 2006, kun tehtiin päätös keskuskeittiömallista. 

Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden organisointia on käsitelty kunnanhallituksen tammi- ja helmikuun kokouksissa listan ulkopuolisena keskusteluasiana sekä helmikuussa valtuuston iltakoulussa. Poliittisilta ryhmiltä pyydettiin maaliskuussa linjauksia valmistelun tueksi. Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden henkilöstölle pidettiin infotilaisuus 6.4. ja seuraava info on toukokuun alussa.

Puumalan kunnan ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden kustannustarkastelu on oheismateriaalina. 

 

Yritysvaikutusten arviointi

Ruoka- ja puhtaanapitopalvelut ovat olleet tähän saakka kunnan tuottamia. Kunta kuuluu Mikkelin hankintarenkaaseen, jota kautta tilataan raaka-aineet. Kunnan tilaisuuksiin on tilattu ja tilataan tarjoilut suoraan paikallisilta yrittäjiltä. Keväällä 2022 myös ns. vuosittaisia peruspesuja on ostettu yksityiseltä, koska työntekijätilanteesta johtuen kunnan oma resurssi ei ole niihin riittänyt.

Asian valmistelun aikana tehtiin markkinakartoitusta ja kysyttiin paikallisilta ruokapalveluyrityksiltä mahdollista halukkuutta jättää tarjous, mikäli kunta päättäisi kilpailuttaa varhaiskasvatuksen ja koulun osalta ruokapalvelut. Yksi kuudesta yrityksestä ilmoitti, että tarjoaa joka tapauksessa ja yksi ilmoitti alustavan kiinnostuksen. Mikäli kunta päättäisi ostaa palvelun yksityiseltä, olisi yritysvaikutukset positiivisia.

Puhtaanapitopalveluiden osalta kysyttiin myös alustavaa kiinnostusta tuottaa siivouspalveluita, mikäli omien kiinteistöjen siivous kilpailutettaisiin. Ns. omia kiinteistöjä eli muita kuin sote-kiinteistöjä ovat hissitorni, varikko, kirjasto, kunnantalo, oppilasasuntola, koulu, seniorikodit, nuorisotalo, urheiluhalli, urheilukentän huoltotilat ja Veeran ranta. Asiaa tiedusteltiin kolmelta yrittäjältä, joista kaksi ilmoitti, että heillä on alustava kiinnostus jättää tarjous. 

Mikäli kunta päättäisi edetä asiassa niin, että se lähtisi osakkaaksi Järvi-Saimaan Palveluihin ja ostaisi varhaiskasvatuksen ja yhtenäiskoulun suoritteet sieltä, ei toimenpiteellä olisi negatiivisia yritysvaikutuksia. Näin siksi, että ko. palvelut ovat myös aiemmin olleet julkisen sektorin tuottamia. Edelleen kunta ostaisi tilaisuuksien ja tapahtumien ruokapalvelut yksityiseltä sektorilta. Yritysvaikutusten voi todeta olevan tässä tapauksessa neutraalit. Samankaltainen tilanne olisi myös puhtaanapitopalveluiden osalta. Lisäksi kuitenkin puhtaanapidon osalta positiivisia yritysvaikutuksia syntyy, mikäli jatkossakin esim. peruspesut ja erilaiset lisäsiivoukset ostettaisiin yksityiseltä sektorilta. Näihin siivouksiin on myös selkeää kiinnostusta. 

Ruokapalveluiden osalta positiivisia yritysvaikutuksia voi syntyä myös siten, että lähialueilla tuotettujen ja valmistettujen raaka-aineiden osuutta kasvatetaan.

Ottaen huomioon yhtenäiskoulun vaatimat lisäinvestoinnit ja toisaalta keskuskeittiöön vuosien aikana tehnyt investoinnit, olisi perusteltua, että koko ruokapalveluiden toiminta jatkuisi edelleen keskuskeittiössä. Synergiaetujen vuoksi olisi verrattain alhaisilla suoritemäärillä perusteltua, että valmistus olisi vain yhdessä keittiössä eli keskuskeittiöllä. Tällä tavoin varmistettaisiin myös huoltovarmuusnäkökulma eli se, että keskuskeittiö palvelee myös häiriö- ja poikkeustilanteissa. Ottaen huomioon sen, että viime vuosina ikäluokan suuruus on ollut viidestä seitsemään lasta, tulee pienevät ikäluokat näkymään (ja näkyvät jo) suoritteiden laskuna koulupuolella. Tilanteessa, jossa oppilas- ja siten suorite-ennuste on selvästi laskeva, on vaikea nähdä perustetta uuden valmistuskeittiön avaamiselle ja investoinneille. Toisaalta keskuskeittiöllä on mahdollisuus merkittäväänkin suoritemäärän kasvattamiseen, mikäli oppilasmäärän kehitys kääntyisi päinvastaiseksi. 

Aikataulu

Liikkeenluovutuksen, apporttiluovutuksen ja osakkeiden merkinnän valmistelu ja sisältöjen tarkempi neuvottelu aloitettaisiin toukokuussa, mikäli tämä valmisteluun ryhtymistä koskeva periaatepäätös hyväksytään. Syys-lokakuulla kunnat tekisivät valtuustotason päätökset liikkeenluovutuksesta, apporttiluovutuksesta ja osakkeiden merkinnästä.  

 

Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kunnille toimittama ratkaisuehdotus on liitteenä ja muu ratkaisuehdotusta koskeva materiaali on oheismateriaalina. JSP on merkinnyt ratkaisuehdotuksen ja muut lähettämänsä materiaalit luottamuksellisiksi yhteisösääntöjä lukuunottamatta. Näin ollen liite em. oheismateriaaleineen on merkitty salassa pidettäviksi Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) §24 perustuen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakuntakunta päättää tehdä kunnanhallitukselle seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Puumalan kunta alkaa valmistella Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kanssa liikkeenluovutusta, apporttiluovutusta ja osakkeiden merkintää liitteessä 1 esitetyn ratkaisuehdotuksen mukaisesti siten, että toimenpiteet koskevat sekä ruokapalveluja että puhtaanapitopalveluja kokonaisuudessaan.

Lisäksi kunta lausuu kantanaan, että

  • ruokapalveluissa tulee käyttää mahdollisimman laajasti kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita.
  • puhtaanapitopalveluiden osalta tulee valmistella mallia, jossa vuosittaiset peruspesut ja lisäsiivoukset (kuten muutto- ja remonttisiivoukset) ostettaisiin yksityiseltä toimijalta
  • valmistelussa tulee tarkastella myös varhaiskasvatuksen ruoka- ja puhtaanapidon henkilöstön siirtymistä Järvi-Saimaan Palveluihin synergiaetujen saavuttamiseksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä kunnanvaltuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Puumalan kunta alkaa valmistella Järvi-​Saimaan Palvelut Oy:n kanssa liikkeenluovutusta,​ apporttiluovutusta ja osakkeiden merkintää liitteessä 1 esitetyn ratkaisuehdotuksen mukaisesti siten,​ että toimenpiteet koskevat sekä ruokapalveluja että puhtaanapitopalveluja kokonaisuudessaan.

Lisäksi kunta lausuu kantanaan,​ että

  • ruokapalveluissa tulee käyttää mahdollisimman laajasti kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-​aineita.
  • puhtaanapitopalveluiden osalta tulee valmistella mallia,​ jossa vuosittaiset peruspesut ja lisäsiivoukset (kuten muutto-​ ja remonttisiivoukset) ostettaisiin yksityiseltä toimijalta.
  • valmistelussa tulee tarkastella myös varhaiskasvatuksen ruoka-​ ja puhtaanapidon henkilöstön siirtymistä Järvi-​Saimaan Palveluihin synergiaetujen saavuttamiseksi. 

 

Jäsen Martti Laine poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperuste: Intressijäävi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.