Kunnanhallitus, kokous 28.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Jätelain toimeenpanon aikataulu ja periaatteet

PuuDno-2015-368

Valmistelija

  • Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Kuvaus

Jätelain muuttamisesta annetun lain (714/2021) mukaan kunnassa, jossa on lain voimaan tullessa käytössä jätelain 37 §:n mukainen kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, on siirryttävä pakkausjätteiden ja biojätteiden osalta kunnan kilpailuttamaan jätteenkuljetukseen. Jäteasetuksen (978/2021) mukaan kunnan tulee järjestää pakkausjätteiden kiinteistöittäinen kuljetus kaikilta taajamissa sijaitsevilta asuinkiinteistöiltä, joissa on vähintään viisi asuinhuoneistoa, sekä kunnan hallinto- ja palvelutoiminnan kiinteistöjen jätteenkuljetus viimeistään 1.7.2023. Biojätteiden kuljetukset siirtyvät kunnalle aikaisintaan 19.7.2023 ja viimeistään 19.7.2024. Kunta kilpailuttaa kuljetukset hankintalain ja jätelain mukaisesti.

Jätelain muutoksen myötä myös kunnan jätehuoltomääräykset ja jätetaksa on päivitettävä lain mukaiseksi. Nämä päivitykset on syytä tehdä vuoden 2022 aikana. Biojätteen erilliskeräyksen vaihtoehtona on sen kompostointi kiinteistöllä. Lain mukaan kunnan on pidettävä rekisteriä kompostoivista kiinteistöistä. Puumalassa rekisteri laaditaan alueelle, jolla on käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Kunnan on 1.1.2023 alkaen järjestettävä tekstiilijätteen aluekeräys. Tämä on tarkoitus järjestää pienjäteaseman puitteissa ja poistotekstiilin kierrätyksessä/uusiokäytössä tehdään yhteistyötä Melka-hallilla aloittavan kehräämön kanssa.

Puumalassa on jo voimassa olevissa jätehuoltomääräyksissä velvoite lasin, kartongin ja pienmetallin lajitteluun sekajätteestä kiinteistöillä, joissa on viisi tai useampi asuinhuoneisto. Jatkossa lajittelu ja erilliskeräys tulee koskemaan myös pakkausmuovia.

Haja-asutusalueen sekajätteen keräyksen ja kuljetuksen samoin sekajätteen ja biojätteen vastaanoton urakat päättyvät kuluvan vuoden loppuun. Jätteen käsittely kilpailutetaan siten, että hankintapäätös voidaan tehdä toukokuussa. Kun jätteen vastaanotto on selvitetty kilpailutetaan haja-asutusalueen sekajätteen keräys ja kuljetus.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää rajata biojätteen ja pakkausjätteen erilliskeräyksen koskemaan kiinteistöjä, joissa on vähintään viisi asuinhuoneistoa ja jotka sijaitsevat kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen alueella. Kunnan järjestämä pakkausjätteen keräys aloitetaan 1.7.2023 ja biojätteen keräys 19.7.2023. Tekstiilijätteen keräys aloitetaan pienjäteasemalla 1.1.2023. Kompostirekisteri perustetaan vuoden 2022 aikana samoin jätehuoltomääräykset ja jätetaksa päivitetään lainmukaisiksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00