Kuvaus
Liikuntalain (390/2015) tavoitteena on edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa. Kunnan peruspalveluissa korostetaan liikuntapalvelujen saatavuutta sekä terveyttä ja hyvinvointia lisäävän liikunnan järjestämistä kaikille. Tämä on merkityksellistä paitsi kuntalaisten itsensä myös kansanterveyden kannalta. Tehtävien toteuttaminen edellyttää kunnassa eri toimialojen tiivistä yhteistyötä sekä paikallisen ja alueellisen yhteistyön kehittämistä.
Puumalassa seurataan kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta ja myös järjestetään erilaista liikuntatoimintaa sekä kunnan liikuntapalveluiden että kansalaisopiston taholta. Liitteessä olevaan tiedostoon on koottu liikunta-aktiivisuustilastoja vuodelta 2023.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi
Hyvinvointilautakunta merkitsee kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden seurantatilastot vuodelta 2023 tietoonsa saatetuksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.