Kuvaus
Puumalan kansalaisopistossa järjestetään huhti-toukokuussa 2024 järjestyksenvalvojan peruskoulutus Kerberos Turvallisuuspalveluiden toimesta. Koulutuksen hyväksytysti läpäissyt voi toimia järjestyksenvalvojana esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, ravintoloissa, urheilutilaisuuksissa tai muissa julkisissa isoissa tapahtumissa. Koulutuksen kesto on 40 oppituntia. Kurssimaksu on 265 euroa. Lisäksi tulee maksaa järjestyksenvalvojakortti.
Puumalassa on vähänlaisesti järjestyksenvalvojakortin omaavia, minkä seurauksena järjestyksenvalvojien saaminen eri tapahtumiin on ollut paikoin haasteellista. Puumalan kunta pyrkii helpottamaan tilannetta siten, että kunta maksaa takautuvasti viiden (5) henkilön järjestyksenvalvojakurssin maksun. Kurssimaksu maksetaan takaisin sitten, kun henkilö on suorittanut kurssin hyväksytysti ja tehnyt sen jälkeen järjestyksenvalvontatöitä 20 tuntia Puumalan kunnalle. Mikäli kiinnostuneita on enemmän kuin viisi (5), arvotaan ne henkilöt, jotka suorittavat järjestyksenvalvontatöitä kunnalle ja joille maksetaan velvoitteen suorittamisen jälkeen kurssimaksu takaisin. Järjestyksenvalvojakortti tulee jokaisen kustantaa itse.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi
Hyvinvointilautakunta hyväksyy ehdotetun toimintatavan järjestyksenvalvojakurssin takaisinmaksussa ja siihen liittyvissä käytänteissä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.