Kuvaus
Puumalan kunnassa on myönnetty opiskelijoiden kotikuntastipendejä vuodesta 2005 alkaen. Kotikuntastipendin euromäärä on noussut vuosien varrella siten, että vuonna 2005 se oli 170 euroa ja vuodesta 2017 lähtien 400 euroa. Puumalan kunnan kotikuntastipendin myöntämisperusteet ovat seuraavat:
- Puumalassa vuodenvaihteessa kirjoilla ollut vieraalla paikkakunnalla opiskeleva alle 29-vuotias on oikeutettu saamaan opiskelijan kotikuntastipendin.
- Opiskelun tulee olla tutkintoon tähtäävää päätoimista opiskelua. Päätoimisuuden määrittelyyn sovelletaan opintotukilain ja -asetuksen määräyksiä.
- Stipendi maksetaan kerran vuodessa hakemusten perusteella huhtikuussa. Hakemuksesta tulee ilmetä opiskelun päätoimisuus oppilaitoksen antamalla todistuksella. Hakemukseen tulee laittaa myös pankkiyhteys ja tilinumero. Hakemisesta ilmoitetaan riittävän aikaisin Puumala-lehdessä sekä kunnan kotisivuilla ja ilmoitustaululla.
- Kotikunta määritellään kotikuntalain mukaan ja kotikunta määräytyy väestötietolain ja verolain mukaisesti. Stipendin saamisen edellytyksenä on, että saaja on ollut kirjoilla Puumalassa väestötietolain 18 §:n mukaisesti hakemisvuoden vuodenvaihteessa.
- Opiskelijoiden kotikuntastipendi on korvausta opiskelu- ja kotikunnan välisistä matkakustannuksista.
- Opiskelijoiden kotikuntastipendin vastuuhallintokunta on peruspalvelulautakunta. Stipendin myöntää em. myöntämisperusteita noudattaen palvelujohtaja.
Myöntämisperusteista on syytä tarkastella maksuajankohtaa. Nykyisen ohjeistuksen mukaan kotikuntastipendi maksetaan huhtikuussa. Kotikuntastipendin haku on mahdollista ajoittaa tammi-helmikuulle, jolloin maksaminen olisi mahdollista maalis-huhtikuussa. Jos kotikuntastipendi maksetaan huhtikuun lopussa, on se jo varsin myöhäinen ajankohta kuluneen lukuvuoden opiskelujen osalta. Näin ollen olisi tarkoituksenmukaisempaa, että myöntämisperusteiden muutoksella maksaminen olisi mahdollista aikaistaa maalis-huhtikuulle.
Myöntämisperusteista on tarkasteltava myös hakemisen ilmoittamispaikkoja. Käytettävinä ilmoituspaikkona toimivat Puumala-lehti ja kunnan kotisivut. Ilmoitustaulukäytäntöä ei enää ole, joten se tulee poistaa perusteista.
Lisäksi kotikuntastipendin myöntämisperusteiden viimeisessä kohdassa käytetään vanhentuneita käsitteitä ja virkanimikkeitä. Ne tulee päivittää siten, että opiskelijoiden kotikuntastipendin vastuuhallintokunta on hyvinvointilautakunta ja stipendin myöntää mainittuja myöntämisperusteita noudattaen hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi
Hyvinvointilautakunta hyväksyy ehdotetut muutokset kotikuntastipendin myöntämisperusteisiin.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.