Hyvinvointilautakunta, kokous 18.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Hyvinvointilautakunnan kevään 2024 kokousajankohdat

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Hallintosäännön 88 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Aikatauluun voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia.

Hyvinvointilautakunnan vuoden 2024 kaksi ensimmäistä kokousta suunniteltiin pidettäväksi siten, että ajankohdat sopivat yhteen muiden kunnan toimielinten suunniteltujen kokousaikataulujen kanssa. Suunnitelman mukaan hyvinvointilautakunnan tulisi pitää vielä yksi kokous ennen kesätaukoa. Kokous ajoittuisi toukokuulle. Hyvinvointilautakunta tulee päättää tarkka kokousajankohta. Keväällä käsiteltävien kokousasioiden valmistelujen osalta sopivin päivä olisi maanantai 13.5.2024.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää, että seuraava lautakunnan kokous pidetään maanantaina 13.5.2024 klo 16.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.