Kunnanhallitus, kokous 16.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Puumalan perussuomalaisten valtuustoryhmän varajäsenten täydentäminen

PuuDno-2021-164

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, hallintopäällikkö, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Vaalilain 93.2 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Kuntalain 17.1 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Puumalan kunnanvaltuusto on kokouksessaan 13.11.2023 § 44 myöntänyt Lauri Kotsalaiselle valtuutetun tehtävästä paikkakunnalta muuton vuoksi ja 1. varavaltuutettu Heikki Hupli kutsuttiin varsinaiseksi valtuutetuksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. Näin ollen perussuomalaisten valtuustoryhmän varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi.

Valtuuston puheenjohtaja on 27.6.2024 päivätyllä kirjeellään (oheismateriaalina) pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään perussuomalaisten valtuustoryhmään uuden varavaltuutetun. 

Keskuvaalilautakunnan 16.6.2021 § 43 vahvistaman vaalituloksen mukaan Puumalan perussuomalaisten ehdokaslistalta seuraava vaalikelpoisuuden täyttävä henkilö on Sirpa Lasaroff.

Päätösehdotus

Esittelijä

Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Keskusvaalilautakunta

  1. määrää vaalilain 93 §:n 2 momentin nojalla Puumalan perussuomalaisten 2. varavaltuutetuksi Sirpa Lasaroffin.
  2. saattaa päätöksen edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mervi Kelloniitty, hallintopäällikkö, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 21.8.2024 § 49 määrännyt vaalilain 93 §:n 2 momentin nojalla Puumalan perussuomalaisten 2. varavaltuutetuksi Sirpa Lasaroffin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus merkistee em. asian tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.