Kunnanhallitus, kokous 7.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 166 Kunnanjohtajan viran julistaminen haettavaksi

PuuDno-2020-235

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja Matias Hilden on ilmoittanut 25.11.2020 päivätyllä sähköpostilla irtisanoutuvansa Puumalan kunnan kunnanjohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 31.1.2021.

Kuntalain mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan.

Jos kunnanjohtajan vaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.

Hallintosäännön mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto.

Koska kunnanjohtaja ja hänen sijaisenaan toimiva palvelujohtaja ovat esteellisiä esittelemään asiaa, asia käsitellään Puumalan kunnan hallintosäännön 3 §.n mukaan puheenjohtajan selostuksen ja päätösehdotuksen pohjalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Harri Kautonen, kunnanhallituksen pj., harri.kautonen@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää:

  1. julistaa kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi
  2. nimetä valmisteluryhmän, joka oikeutetaan päättämään hakuilmoituksesta ja -ajasta, viran mahdollisesta uudelleen haettavaksi julistamisesta, haastattelemaan hakijat ja tekemään ehdotuksensa valittavasta henkilöstä. Lisäksi kunnanhallitus nimeää ryhmälle puheenjohtajan sekä sihteerin.
  3. tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:
    Valtuusto päättää kunnanjohtajan kelpoisuusvaatimukseksi seuraavaa: kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja riittävää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon.

 

Kunnanjohtaja Matia Hilden poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperuste: osallisuusjäävi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus nimesi valmisteluryhmään Harri Kautosen, Keijo Montosen, Seija Ikosen, Antti Kasasen, Olli Luukkosen, Laura Pitkosen, Unto Pasasen, Erkki Luukkosen, Martti Laineen ja Olavi Kietäväisen. Valmisteluryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Harri Kautonen ja sihteeriksi Annakaisa Arilahti.
 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00