Kunnanhallitus, kokous 7.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 173 Oikaisuvaatimus ja täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus kunnanhallituksen päätöksestä koskien pakastamon vuokrausta

PuuDno-2020-213

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 9.11.2020 § 161 päättänyt kunnan hallintosäännön mukaisesti vuokrata kunnan omistaman pakastamorakennuksen osittain Puumalan Hatsapuri Oy:lle sekä valtuuttanut teknisen johtajan vuokraamaan loppuosan Kalakontti Saimaa Oy:lle.

Tilojen nykyinen vuokralainen, jonka määräaikainen vuokrasopimus tiloissa päättyy 31.12.2020, on tehnyt kunnanhallitukselle oikaisuvaatimuksen, jossa vaaditaan päätöksen kumoamista ja täytäntöönpanon keskeyttämistä. Oikaisuvaatimus oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää antaa oikaisuvaatimukseen seuraavan vastineen, ja päättää sen perusteella kumota 9.11.2020 § 161 tekemänsä vuokrauspäätöksen. Kumoamisen perusteena on vaillinainen valtiontukiarviointi. Muilta osin kunnanhallitus katsoo oikaisuvaatimuksen aiheettomaksi.

Kohta 2.1 Kunta ei ole järjestänyt kuntalain 130 §:n edellyttämään tarjouskilpailua

Kunnanhallituksen vastine: Kuntalain 130 § on sidottu kiinteistökauppoihin, joilla kiinteistö myydään, tai vaihtoehtoisesti vuokrataan yli 10 vuodeksi. Hallituksen esityksessä 268/2014 on todettu, että Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kunnan omistaman kiinteistön luovutuksessa ja vuokralle antamisessa noudatettavista menettelytavoista silloin, kun kiinteistö luovutetaan tai pitkäaikainen vuokrasopimus tehdään kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan tahon, esimerkiksi yrityksen kanssa. Menettelytapoja noudattamalla voidaan varmistua, että kiinteistön luovutus ja vuokraus ovat markkinaehtoisia ja että niihin ei sisälly kiellettyä valtiontukea. Menettelyn tavoitteena on turvata myös tasapuoliset kilpailun edellytykset eri toimijoiden välillä eli kansallinen kilpailuneutraliteetti.

Kuten oikaisuvaatimuksessa on todettu, niin vuokrasopimuksen molempia osapuolia sitova määräaika on viisi vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi yhden vuoden irtisanomisajalla. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 1604/2020, johon oikaisuvaatimuksessa on viitattu, on ollut kyse vuokrasopimuksesta, joka on tulkittu sopimuksessa olevan option vuoksi 10 vuoden mittaiseksi. Käytännössä optio on tarkoittanut, ettei kunnalla ole yksipuolista oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta ennen optioajan päättymistä. Sen sijaan Puumalan kunnanhallituksen hyväksymässä vuokrasopimuksessa on kyse vuokrasopimuksesta, joka on viiden vuoden määräajan kuluttua molempien osapuolten irtisanottavissa yhden vuoden irtisanomisajalla. Tästä johtuen ei myöskään mainittu lainkohta tule vuokrasopimuksessa sovellettavaksi, eikä kunnalla ole velvollisuutta toteuttaa laissa mainittua avointa tarjouskilpailua. Ei voida katsoa toteen näytetyksi, että lainsäätäjän tarkoituksena olisi tällaisella sääntelyllä kieltää kunnilta toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten solmiminen ilman tarjouskilpailua.

Oikaisuvaatimuksessa on viitattu myös sopimusehtoon, jonka nojalla tiloissa suoritettavat, erikseen sovittavat ja enintään 100 000 euroa kustantavat muutostyöt lisätään vuokraan 20 vuoden poistoajalla. Muutostöiden toteuttaminen kunnan vuokraamiin toimitiloihin on tavanomaista toimintaa, jota joudutaan tekemään tyypillisesti jossain määrin vuokralaisten vaihtuessa, tilojen käyttötarkoituksen muuttuessa tai tilojen yleisen kulumisen vuoksi. Kunnan on kilpailuneutraliteettisyistä sisällytettävä niistä aiheutuvat kustannukset vuokraan. Sopimusehdon tarkoituksena on ollut varmistaa se, että kiinteistön omistajalle kuuluvat muutokset ovat kokonaistaloudellisesti järkeviä. Pääsääntöisesti tämäntyyppiset muutostyöt ovat myös kiinteistön käyttöarvoa nostavia, eivätkä ne ole sidottuina pelkästään sen hetkiseen vuokralaiseen tai tämän tarpeisiin.

Kohta 2.2. Kunta ei ole hankkinut selvitystä vuokran markkinaehtoisuudesta

Kunnanhallituksen vastine: Kuten edellä on todettu, ei kuntalain 130 § tule ko. sopimuksessa sovellettavaksi, joten kunnalla ei ole ollut velvollisuutta pyytää puolueettomalta arvioijalta arviota vuokrasopimuksen markkinaehtoisuudesta.

Kohta 2.3. Valtiontukisääntelyn huomioon ottaminen

Kunnanhallituksen vastine: Kuten edellä on todettu, ei kuntalain 130 § tule ko. sopimuksessa sovellettavaksi. Hallintolain 31.1 §:n mukaan asiaa kulloinkin käsittelevän viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

Vaikka päätös ei olisikaan tehty lainvastaisesti, on tarpeen varmistua siitä että päätöksen yhteydessä on riittävällä tavalla arvioitu vuokrasopimuksen hinnoittelua, huomioiden sopimuksen merkitys ja mahdollisuus sille, että sopimus sisältäisi kiellettyä valtiontukea. Päätöksen perusteluissa on käyty nykyisen vuokralaisen (oikaisuvaatimuksen tekijä) maksama vuokrataso ja todettu sen kattaneen tiloista kunnalle aiheutuneet kustannukset ja poistot. Samoin päätöksen perusteluissa on tuotu esiin se tosiseikka, että kunnan vuokratuotto rakennuksesta tulee kasvamaan siitä mitä oikaisuvaatimuksen tehneen vuokralaisen vuokratuotto on ollut. 

Kohta 2.4. Päätös on hyvän hallinnon vastainen

Kunnanhallituksen vastine: Kunnanhallituksen päätöksessä on viitattu tuolloin tiedossa olevaan oikeustilaan ja on yksiselitteistä, että tiloja koskeva vuokrasopimus päättyy 31.12.2020 (oheismateriaali).

Edelleen päätöksen yritysvaikutusten arvioinnissa on todettu seuraavaa: Mikäli tiloihin ja pakastustoiminnalle ei löydetä ulkopuolista vuokralaista, joutuu kunta pakastusasiakkaiden palvelun turvaamiseksi tekemään hyvin todennäköisesti muita ratkaisuja, joita on viimeisen 1,5 vuoden aikana alustavasti kartoitettukin pakastamon tulevaisuuden epäselvyyden vuoksi. Viime kädessä kunta joutuisi kiinteistönomistajana itse harjoittamaan tiloissa pakastusliiketoimintaa, mikäli erillistä toiminnanharjoittajaa ei tiloihin löydettäisi. Tällaisen toiminnan harjoittaminen olisi kunnan toimimista markkinoilla, mitä ei nykyisen kilpailulainsäädännön, kuntalain ja kunnan yritysilmapiirin kannalta voida pitää lainmukaisena tai suotavana.

Selostuksessa on tuotu esiin kunnan osalta lähinnä se tosiseikka, että tilojen osalta on tärkeintä se, että niissä on pakastustoiminnasta huolehtiva vuokralainen, ja viitattu siihen, että tilojen vuokraaminen ulkopuoliselle vuokralaiselle on jatkossakin tärkeää yllä mainituista kilpailulainsäädännön rajoituksista johtuen. Selostusosassa ei ole tältä osin viitattu siihen mikä yritys vuokralaisena mahdollisesti toimisi.

Edelleen on syytä korostaa, että muutoksenhakijan halukkuus jatkaa tilojen vuokralaisena on ollut esillä ja yhtiön toimitusjohtajan kanssa on keskusteltu pakastamon vuokrausta koskevista vaihtoehdoista syksyn aikaan useita kertoja puhelimitse. Mikään ei myöskään ole estänyt, eikä estä, muutoksenhakijaa sopimasta myöskään yhteistyön jatkamisesta tilojen uusien vuokralaisten kanssa, tai toimimista ko. yrityksen alivuokralaisena.

Puumalan kunnalla ei ole kiinteistöjen vuokraamisessa määritelty sitä vuokrataanko yksittäisiä rakennuksia vain yhdelle vuokralaiselle vai voiko samassa rakennuksessa toimia useampikin vuokralainen. Pääsääntöisesti kunta vuokraa omistamansa tilat suoraan niitä käyttävälle yritykselle ilman välivuokralaista. Oikaisuvaatimuksen väite, ettei kahdelle vuokralaiselle vuokraaminen olisi kunnan edun mukaista, on siksi virheellinen, eikä yleistettävissä kaikkiin tilanteisiin. Kunta myös määrittää vuokratason yksilöllisesti vuokralaisen vuokraaman tilan ja sopimusehtojen perusteella, ja korostaa, että päätös myös kasvattaa pakastamon merkitystä työllistäjänä. Muutostöiden osalta kunnanhallitus viittaa jo yllä todettuun.

Kunta on tietoinen, ettei yrityksen saneerauksesta annetun lain 19 § mukaisesti kunta olisi oikeutettu saneerausmenettelyn aikana irtisanomaan tai purkamaan sopimusta maksuviivästyksen vuoksi (saneerausvelan perintäkielto). Kuten oheisesta dokumentaatiosta käy ilmi, on vuokrasopimus irtisanottu sopimusehtojen mukaisesti jo kesällä 2019. Lisäksi kesällä 2020 on sopimusta jatkettu määräaikaisena vuoden loppuun, jonka päätyttyä vuokrasuhde päättyy automaattisesti. Yrityssaneerausmenettely ei edellytä että kunnan olisi solmittava uusi vuokrasopimus vuokralaisen kanssa.

Puumalan kunnalla ei vuokranantajana ole tarvetta eikä mahdollisuutta puuttua valittajan, tämän asiakkaiden tai uuden vuokralaisen välisiin suhteisiin. Tieto kunnan ja valittajan välisen vuokrasopimuksen päättymisestä 31.12.2020 on kuitenkin julkisuuslain mukaisesti julkinen tieto.

 

Valtuuston II vpj. Martti Laine poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperuste: yhteisöjäävi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Jääsaukko Oy, Puumalan Hatsapuri Oy, Kalakontti Saimaa Oy

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
–    kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
–    päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.


Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:
–    päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00