Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 177 Sopimus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) Etelä-Savossa vuonna 2023

PuuDno-2015-166

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunta on ollut mukana työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa (TYP). Sopimukset uusitaan nyt koskemaan vuotta 2023, ja optiona vuotta 2024.

Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, hyvinvointialue ja Kansaneläkelaitos yhdessä arvioivat yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat palvelut työllistämisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi ja vastaavat yhdessä työttömien työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta. Työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvissa kunnissa TYP-palvelua tarvitsevien työnhakijoiden TE-palveluista vastaa kunta.

Etelä-Savon työllistymistä edistävä monialainen yhteistoimintamalli on sovittu vuodelle 2023 (optio vuodelle 2024) siten, että Etelä-Savossa on yksi TYP-verkosto ja TYP-toimintaa hallinnoi Etelä-Savon maakuntaliitto.

Yhteistyösopimus ja sopimus TYP-johtajan kustannusten maksamisesta ovat liitteenä.

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää:
1) hyväksyä liitteen 1 mukaisen sopimusluonnoksen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta vuonna 2023,
2) hyväksyä liitteen 2 mukaisen sopimusluonnoksen TYP-johtajan kustannusten jakamisesta,
3) nimetä TYP-johtoryhmään kunnan edustajaksi Niina Kuuvan ja varaedustajaksi Anna-Mari Summasen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Savon TYP-johtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00