Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 174 Hallintopäällikön valinta

PuuDno-2022-5

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnassa on hallintopäällikön virka, jonka tehtäviin kuuluvat mm. asiakirjahallinnosta vastaaminen ja tietosuojavastaavana toimiminen. Lisäksi hallintopäällikkö toimii kunnanhallituksen, valtuuston ja yhteistyötoimikunnan kokousten pöytäkirjanpitäjänä sekä hallinto- ja talouspalveluiden vastuuhenkilönä ja esimiehenä niihin liittyvine vastuineen (hallintosääntö §16). Hallintopäällikkö valmistelee osaltaan hallituksen ja valtuuston kokousasioita, toimeenpanee päätöksiä ja hoitaa arkistointia. Hallintopäällikkö on kunnanhallituksen nimeämä keskusarkiston hoitaja. Tämän lisäksi hallintopäällikön tehtäviin kuuluvat muut kunnanjohtajan määrittämät tehtävät. Hallintosäännössä ei ole muutoin määritelty hallintopäällikön virkaan kohdistuvaa erityistä ratkaisuvaltaa.  

Puumalan kunnan hallintosäännön §23 mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat päättävät alaisenaan olevien vastuuhenkilöiden valinnasta. Toimialajohtajat ja kunnanjohtaja päättävät alaisenaan olevien vastuuhenkilöiden viransijaisen tai avoimen viran hoitajan palkkaamisesta enintään kuuden kuukauden ajaksi. Hallintosäännön § 22 mukaan hallintopäällikön kelpoisuusvaatimuksista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen eli kunnanhallitus. Viran julistaa §21 mukaan haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan.

Hallintopäällikön tehtävänkuvaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että tehtävänkuvaan kuuluisivat myös henkilöstöpäällikön tehtävät, jotka nykyisellään kuuluvat kunnanjohtajalle. Henkilöstöpäällikön tehtävinä ovat esimerkiksi henkilöstön osaamisen ja palkkausjärjestelmän kehittäminen sekä työhyvinvointitoiminta ja työterveyshuoltoyhteistyö.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisina.

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Hallitus päättää

1.       julistaa hallintopäällikön viran haettavaksi

2.       että viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai opistotason tutkinto sekä riittävä perehtyneisyys kunnallishallintoon.

3.       valita haastatteluryhmän jäsenet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Haastatteluryhmän jäseniksi valittiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Kautonen, kunnanhallituksen jäsenet Laura Pitkonen ja Airi Tella sekä kunnanjohtaja Niina Kuuva.

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnan hallintopäällikön paikka on ollut avoimesti haettavana Kuntarekryn kautta 6.10.-27.10.2022. Työpaikkailmoitus julkaistiin myös Länsi-Savossa, Itä-Savossa, mol.fi ja kunnan verkkosivuilla. 

Määräaikaan eli 27.10. klo 16.00 mennessä saapui 13 hakemusta. Kaksi henkilöä peruivat hakemuksensa. 

Kunnanhallituksen valitsema haastatteluryhmä päätti valita haastatteluun neljä henkilöä ja haastattelut pidetään 3.11.2022. 

Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto tai opistotason tutkinto sekä riittävä perehtyneisyys kunnallishallintoon. 

Tavoitteena on, että henkilö voisi aloittaa virassa vuoden 2023 alussa.

Hakijoiden hakemukset ansioluetteloineen ovat oheismateriaaleina. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Esitys hallintopäällikön virkaan valittavasta henkilöstä tehdään kokouksessa. 

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että koeaika on kuusi kuukautta ja että viran vastaanottaminen edellyttää hyväksyttävää todistusta terveydentilasta.

 

Kunnanhallituksen jäsen Laura Pitkonen ja hallintopäällikkö Annakaisa Arilahti poistuivat estellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperuste: osallisuusjäävi.
Tämän pykälän pöytäkirjanpitäjänä toimi kunnanjohtaja Niina Kuuva.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti valita hallintopäällikön virkaan Mervi Kelloniityn. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että koeaika on kuusi kuukautta ja viran vastaanottaminen edellyttää hyväksyttävää todistusta terveydentilasta.

Tiedoksi

Virkaa hakeneet, palkka- ja taloushallinto, esimiehet

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00