Kunnanhallitus, kokous 9.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 171 Hyvinvointikertomuksen raportti vuodelta 2023

PuuDno-2024-23

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Hyvinvointikertomus on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä kunnassa. Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tekeminen perustuu lakiin. Sote-järjestämislain 6 § mukaan kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnan on pystyttävä raportoimaan toteutetuista toimenpiteistä ja valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. Lisäksi kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Kunnan tulee myös raportoida kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

Puumalan hyvinvointikertomus vuodelta 2023 tuo esille useita asioita, joiden eteen tehty työ kantaa nyt niin sanotusti hedelmää. Monessa asiassa ollaan siis onnistuttu hyvin, mutta vastapainoksi on todettava, että paljon on vielä työtä edessä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tuon työn tulee olla pitkäjänteistä, moniammatillista ja monialaista.

Myönteisiä asioita vuodelta 2023 ovat edellisvuoden tapaan esimerkiksi kuntaan suuntautuvan tulomuuton jatkuminen positiivisena ja Puumalan väestön koulutustason kasvun jatkuminen. Puumalassa asuu siis entistä koulutetumpaa väestöä. Positiivisia tuloksia vuodelta 2023 ovat myös mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneiden väheneminen, gini-kertoimen (käytettävissä olevat tulot) vahvistuminen, poliisin tietoon tulleiden henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten väheneminen sekä työttömien määrän hienoinen aleneminen.

HYTE-kertoimessa on tullut selvästi takapakkia vuoteen 2022 verrattuna. HYTE-kertoimeen vaikuttavista tekijöistä toteutuvat 100-prosenttisesti muun muassa vuosittaiset väetön terveydentilaraportoinnit, nimetyn hyvinvointikoordinaattorin rooli ja toiminta, kunnan organisoimat liikuntaseurojen ja yhdistysten foorumit, lapsille ja nuorille suunnattu liikuntatoiminta, liikunnan edistämistä käsittelevän poikkihallinnollisen työryhmän toiminta, yhtenäiskoulun oppilaiden poissaolojen seuranta sekä yhtenäiskoulun pitkien, liikunnallisten välituntien toteutuminen. Puumala jää puolestaan nollille asukasraatien ja foorumien hyödyntämisessä kunnan palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä.

Huolestuttavia asioita ja suuntauksia on useissa tarkastelluissa indikaattoreissa. Kasvua on tapahtunut esimerkiksi pienituloisuusasteessa, yhden vanhemman perheiden määrässä (% lapsiperheistä) ja perusterveydenhuollon avokäyntien määrässä.

Puumalan väestöllinen huoltosuhde jatkaa korkeaa linjaa. Sen tunnusluku on Puumalassa 113,6, kun se on Etelä-Savossa keskimäärin 82,3 ja Suomessa keskimäärin 61,9. Väestöllinen (demografinen) huoltosuhde kuvaa lasten ja vanhuseläkeikäisten määrän suhdetta työikäisen väestön määrään. Puumalassa huoltosuhteen korkea arvo johtuu pääosin väestön ikääntymisestä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus merkitsee hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 tietoonsa saatetuksi. Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.