Valmistelija
Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi
Kuvaus
Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi Etelä-Savon hyvinvointialueen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2024-2025 kesäkuun 2024 kokouksessaan (17.6.2024 § 39). Hyvinvointisuunnitelma on syntynyt eri toimijoiden yhteistyönä. Se on lakisääteinen suunnitelma, joka on Etelä-Savossa tehty ensimmäisen kerran maakuntatasoisena suunnitelmana vuosille 2019-2021 ja sen jälkeen vuosille 2022-2023. Suunnitelma on nyt päivitetty vuosille 2024-2025. Suunnitelma koskee 0-29-vuotiaita lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään.
Lastensuojelulain 12.3 §:n mukaan hyvinvointialueen on laadittava lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi hyvinvointialueen toimintaa koskeva alueellinen lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, joka hyväksytään hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 115 §:n mukaista talousarviota ja suunnitelmaa sekä mainitun lain 41 §:n mukaista palvelustrategiaa laadittaessa. Suunnitelma on osa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 7 §:ssä tarkoitettua hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmaa.
Lastensuojelulain 12.1 §:n mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi suunnitelma, joka hyväksytään valtuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Puumalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025 on laadittu Etelä-Savon hyvinvointialueen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman pohjalta siten, että se on lähes identtinen maakuntatason suunnitelman kanssa, mutta sitä on täydennetty loppuosaltaan kuntakohtaisin lisäyksin.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on kirjattu lapsia, nuoria ja perheitä koskevien kuntien, sosiaali- ja terveyspalvelujen, järjestöjen, seurakuntien lapsi- ja perhemyönteisen yhteistyön ja sitä käytännössä toteuttavan perhekeskustoiminnan keskeiset tavoitteet ja keskeiset toimenpiteet. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on nostettu esille lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia kuvaavia mittareita sekä perheiden kyselystä kerättyjä kokemuksia.
Hyvinvointisuunnitelman kokoamisella halutaan eri toimijoiden yhteistyönä entistä paremmin yhteensovittaa lapsille, nuorille ja perheille suunnatun toiminnan, tuen ja palvelut heidän tarpeitaan vastaavaksi ja hyvinvointia vahvistavaksi kokonaisuudeksi. Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelman lisäksi jokaisessa kunnassa kootaan tarvittaessa omat kuntakohtaiset tavoitteet ja keinot huomioiden maakunnallisessa yhteistyössä sovitut painopistealueet.
Suunnitelman lähtökohtana on ollut ja on edelleen perhekeskustoiminta. Painopisteisiin ja toimenpiteisiin ei ole tehty edelliseen suunnitelmaan verrattuna olennaisia muutoksia. Painopisteet ovat:
- perhelähtöisyys,
- monialainen yhdessä kehittäminen,
- turvallisuus,
- osallisuus,
- yhdenvertaisuus,
- viestintä,
- varhainen tuki,
- vanhemmuuden, parisuhteen ja erotilanteiden tuki sekä
- tarpeisiin perustuvat palvelut.
Etelä-Savon maakunnan hyvinvointisuunnitelmassa 2024-2025, joka kattaa koko väestön hyvinvointia koskevia tavoitteita ja indikaattoreita, linjataan seuraavat, myös lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia koskevat painopisteet, jotka ovat:
- Painopiste 1. Sitoudutaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen lisäämällä alueellista yhteistyötä asukkaiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.
- Painopiste 2. Investoidaan kestävään hyvinvointiin kehittäen asukkaiden hyvän elämän edellytyksiä Etelä-Savossa.
- Painopiste 3. Vahvistetaan ja kehitetään turvallisuuskulttuuria ehkäisemällä hyvinvointia vaarantavia riskitekijöitä.
Suunnitelmassa linjataan ja sovitaan yhteisistä tavoitteista ja painopistealueista lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Maakunnallinen suunnitelma kattaa sekä hyvinvointialueen että kuntien suunnitelmavelvoitteen ja toiminnan. Maakunnallista suunnitelmaa on kuitenkin mahdollisuus täydentää kuntakohtaisilla painopistealueilla. Näin on toimittu Puumalassa.
Puumalassa laadittiin kattavasti eri ikäryhmiä osallistaen kunnan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2023-2026. Valtuusto hyväksyi Puumalan kunnan hyvinvointisuunnitelman vuosille 2023-2026 joulukuun 2023 kokouksessaan (18.12.2023 § 53). Kyseinen suunnitelma sekä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin toimintasuunnitelma vuosille 2023-2024 (valtuusto 19.6.2023 § 21) ovat kattavia kokonaisuuksia lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseki. Tämän vuoksi Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ja toimintaohjelman vuosille 2024-2025 kanssa toimitaan siten, että Puumalassa noudatetaan maakunnallista suunnitelmaa ja täydennetään sitä kuntakohtaisesti Unicefin lapsiystävällinen kunta -toimintamallista lapsen oikeuksien ja lapsivaikutusten arvioinnin tunnetuksi tekeminen kunnan työntekijöille sekä uusille valtuutetuille syksyn 2025 aikana. Lisäksi Puumalan kunnan hyvinvointisuunnitelmasta 2023-2026 otetaan Puumalan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan 2024-2025 ne lapsia ja nuoria koskevat tavoitteet toimenpiteineen, joita ei ole vielä toteutettu. Puumalan kunnan kuntakohtainen täydennys Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on tämän pykälän liitteenä. Liitteenä on myös Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma liitteineen.
Päätösehdotus
Esittelijä
Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi
Hyvinvointilautakunta päättää osaltaan hyväksyä sekä Etelä-Savon maakunnallisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024-2025 sekä siihen täydennykseksi laaditun paikallisen Puumalan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024-2025.
Lisäksi hyvinvointilautakunta päättää tehdä kunnanhallitukselle seuraavan ehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Etelä-Savon maakunnallisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024-2025 sekä siihen täydennykseksi laaditun paikallisen Puumalan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024-2025 sekä em. suunnitelman liitteeksi lapsiystävällinen kunta -suunnitelma ja Puumalan kunnan opiskelunhuoltosuunnitelma.
Lisäksi hallitus päättää esittää edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä Etelä-Savon maakunnallisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024-2025 sekä siihen täydennykseksi laaditun paikallisen Puumalan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2024-2025 sekä em. suunnitelman liitteeksi lapsiystävällinen kunta -suunnitelma ja Puumalan kunnan opiskelunhuoltosuunnitelma.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.