Kunnanhallitus, kokous 30.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Kunnanvaltuuston kokouksen 2.5.2022 päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

PuuDno-2022-26

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain 96 §: mukaan, jos ”kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi”.

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 2.5.2022 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia sekä päättää niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:

15 §  Puumalan kirkonkylän ja sataman yleissuunnitelma
Ote: FCG Oy /Julia Virkkala, teknisten palvelujen toimiala

16 §  Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden organisointi Etelä-Savon hyvinvointialueen aloittaessa 1.1.2023
Ote: Järvi-Saimaan Palvelut Oy, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnan kirjaamot, Essote: kirjaamo, Veli-Matti Tuure, Etelä-Savo/Aki Rasimus, ruokapalvelupäällikkö, päiväkodin johtaja, tekninen johtaja

17 §  Puumalan ilmasto-ohjelma 2020-2035
Tiedoksi: ympäristösihteeri
Kunnan kotisivut/asiakirjat

18 §  Määräalan maanvuokrasopimusluonnos kiinteistöllä 623-427-3-7 / Pisto Camp Oy
Ote: Pisto Camp Oy, teknisten palvelujen toimiala, talouspalvelut
 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.