Kunnanhallitus, kokous 9.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 191 Kunnallisveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2022

PuuDno-2021-227

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain (2015/410) 111 §:n mukaan kunnanvaltuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosentista ja muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Jos ilmoitusta ei ole toimitettu määräaikana, verotuksessa voidaan noudattaa edellisen vuoden tuloveroprosenttia.

Puumalan tuloveroprosentti on ollut 19,50 % vuosina 2020 ja 2021 ja tätä ennen tuloveroprosentti oli 20,00. Etelä-Savon kuntien verotettavilla tuloilla laskettu painotettu keskiarvo on vuonna 21,94 %, mikä on maan korkein. Koko maan keskiarvo on 20,02 %. Yhden tuloveroprosenttiyksikön tuotto on ensi vuonna Puumalassa syyskuun veroennusteeseen pohjautuen noin 360 000 euroa.   

Kunnan verotuloarvio määräytyy verotettavien tulojen yhteismäärän arvion ja tuloveroprosentin mukaan.

Vuoden 1993 alusta lukien tuli voimaan kiinteistöverolaki (654/1992). Lakia on muutettu kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälien osalta viimeksi 2.11.2017 (724/2017). Vuoden 2018 kiinteistöverotuksessa nostettiin yleisen kiinteistöveroprosentin ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin vaihteluvälin ylärajoja. Vakituisten asuinrakennusten veroprosentin ylärajaa korotettiin vuodelle 2019.

Kiinteistöveroa suoritetaan kiinteistöjen sijaintikunnalle kiinteistöjen verotusarvon perusteella. Lain mukaan kiinteistöveroprosentit on vahvistettava 17.11. mennessä. Kiinteistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella.

 

Verolaji Lain sallima
vaihteluväli
Etelä-Savon
keskiarvo
vuonna 2021
Koko maan
keskiarvo
vuonna 2021
Vuonna 2021
veroprosentti
Puumalassa

Yhden promillen
tuotto,
euroa/vuosi

Veron tuotto
vuonna 2021,
ennuste
Yleinen
kiinteistövero
0,93-2,00 1,26 1,11 0,95 81 000 770000
Vakituisen
asunnon
kiinteistövero
0,41-1,00 0,57 0,51 0,48 55 500 266000
Muun kuin
vakituisen
asunnon
kiinteistövero
0,93-2,00 1,29 1,2 1,08 68 500 739000

 

Lisäksi kunta voi halutessaan määrittää erikseen seuraavat veroprosentit, joita sovellettaisiin yleisen kiinteistöveroprosentin sijaan:

  • Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti, joka on vähintään 2,00 % ja enintään 6,00 %.
  • Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosentti, joka voi olla yleisestä kiinteistöverosta poiketen alempi, myös 0,00 %
  • Voimalaitosten veroprosentti, joka on 0,93 - 3,10 %.

Puumalassa ei ole kiinteistöverolain mukaisia voimalaitoksia.

Kunnanvaltuusto voi määrätä yleishyödyllisille yhteisöille kiinteistöveroprosentin, joka voi olla myös 0,00 %. Puumalan kunnassa yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöverokertymä on ollut vuositasolla noin 1 400 euroa. Rakentamattoman rakennuspaikan tuotto on noin 4 000 euroa.

Puumalassa ei viime vuosina ole määritetty erikseen yleishyödyllisen yhteisön, voimalaitoksen tai rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosenttia.

 

Sote-uudistuksen vaikutus verotukseen vuoden 2023 jälkeen

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) § 55:n mukaan kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 13,26 prosenttiyksiköllä.

Sote-uudistuksen yhteydessä vuonna 2023 kuntien verotuloja siirretään valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseksi. Ansiotuloveroja siirretään noin 12,8 miljardia euroa ja yhteisöveroja noin 0,67 miljardia euroa vuoden 2022 tasossa arvioituna.

Ansiotuloverotuksen muutokset toteutetaan nykyisen verojärjestelmän sisällä. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan yhtä monella prosenttiyksiköllä (vuoden 2022 tasossa arvioituna 12,39 prosenttiyksiköllä, tarkentuu vielä myöhemmin lakiin jo kirjatusta huolimatta), ja valtion verotusta kiristetään vastaavasti.

Valtionverotuksen kiristäminen toteutetaan muuttamalla tuloveroasteikkoa sekä useita eri ansiotuloverotuksen vähennysten parametreja. Samalla valtion- ja kunnallisverotuksen veropohjat yhdistetään. Tämä tarkoittaa sitä, että tulosta tehtävät vähennykset myönnetään jatkossa samoin perustein ja samansuuruisena sekä valtionverotuksessa että kunnallisverotuksessa.

Kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta pienennetään yhdellä kolmasosalla ja valtion osuutta kasvatetaan vastaavasti. Hyvinvointialueiden verotuksellinen asema tuloverotuksessa vastaa jatkossa muiden julkisyhteisöjen verotuksellista asemaa.

 

Vuoden 2022 talousarvion laadinnassa on lähdetty siitä, että veroprosentit pidettäisiin vuoden 2021 tasolla. Talousarvion laadinnassa on ennakoitu verotulokertymää noin 150 000 euroa alemmaksi, mitä Kuntaliiton veroennuste näyttää. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää määrätä vuoden 2022 kunnallis- ja kiinteistöveroprosentit seuraaviksi:

  • kunnan tuloveroprosentti: 19,50 %
  • yleinen kiinteistöveroprosentti: 0,95 %
  • vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti: 0,48 %
  • muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti: 1,08 %

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.