Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 LISÄPYKÄLÄ: Kunnan toimitilojen vuokrien perintä koronakriisin aikana (lisäpykälä)

PuuDno-2019-137

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Koronavirusepidemian rajoittamiseksi määrätyt poikkeustoimet ovat vaikuttaneet lukuisien paikkakunnan yritysten toimintaan. Puumalan kunta on vuokrannut eri liike- tai hallitiloja lukuisille yrityksille. Vuotuiset vuokratuotot ovat hieman yli satatuhatta euroa. Koronaepidemian taloudelliset vaikutukset ovat vielä epäselviä, ja on vielä myös monella tavoin epäselvää millä tavalla valtio tulee auttamaan epidemiasta kärsineitä yrityksiä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus

1. käy lähetekeskustelun kunnan panostuksesta koronaepidemian yritysvaikutuksien lieventämiseksi ja
2. päättää vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpano-ohjeista poiketen, että kunnan yrityksille vuokrattujen toimitilojen kuukausivuokrat maaliskuusta 2020 lähtien erääntyvät vasta 31.7.2020.

 

Jäsen Laura Pitkonen poistui kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Estellisyysperuste: osallisuusjäävi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti muutoksella, että kohta 2. kunnanhallitus päätti vuoden 2020 talousarvion täytäntöönpano-ohjeista poiketen, että kunnan yrityksille vuokrattujen toimitilojen kuukausivuokrat maaliskuusta 2020 lähtien erääntyvät vasta 31.8.2020.

Esteellisyys

  • Laura Pitkonen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00