Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite kylille tapahtuvista kuulemis- ja tiedotustilaisuuksista

PuuDno-2020-40

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi
  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Kokoomuksen valtuustoryhmä Pentti Lautala ja Martti Laine ovat 2.3.2020 jättäneet liitteenä olevan valtuustoaloitteen.

Kunnalla on aiemmin ollut erilaisia kuulemis- ja infotilaisuuksia eri yhteyksissä. Vapaa-ajan asukkaille on järjestetty kesäisin erillinen risteily ja uusille kuntalaisille on järjestetty erillinen kutsuvierastilaisuus vuosittain. Kuulemistilaisuuksia on järjestetty myös teemoittain. Kunnan edustajia on lisäksi osallistunut vuosittain lukuisiin eri kylillä järjestettyihin tapahtumiin kun järjestäjä on näin toivonut. Lisäksi muun muassa tekninen toimiala on jalkautunut satamaan kesäperjantaisin.

Edellisellä valtuustokaudella kunnanhallitus toteutti erillisen kyläkiertueen, joka järjestettiin talviaikaan. Kiertue oli sikäli onnistunut, että eri kyläkuntien näkemykset tulivat hyvin esille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää aloitteen johdosta seuraavaa:

Aloitteen mukaisesti kunta lähestyy eri kylien tapahtumajärjestäjiä/kyläyhdistyksiä tai vastaavia, joiden kanssa katsotaan sopiva tapa toteuttaa aloitteen mukainen toiminta kesällä 2020.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kokoomuksen valtuustoryhmä

Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.