Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 LISÄPYKÄLÄ: Lisäpoistojen ja arvonalentumisten tekeminen v. 2019 tilinpäätökseen (lisäpykälä)

PuuDno-2020-9

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Jos pysyviin vastaaviin kuuluvan hyödykkeen tai sijoituksen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämä tulo tai sen arvo palvelutuotannossa arvioidaan olevan pysyvästi vielä poistamatonta hankintamenoa pienempi, erotus on kirjattava arvonalennuksena kuluksi (KPL 5:13 §).

Osana vuoden 2019 tilinpäätöksen laadintaa on käyty läpi kunnan kiinteistöomaisuutta ja niiden tasearvoja. Edellisen kerran poistosuunnitelman ylittäviä poistoja on tehty vuoden 2016 ja 2015 tilinpäätöksissä. Kaikkiaan neljälle kohteelle ehdotetaan tehtäväksi poistosuunnitelman ylittävä poisto tai arvonalennus, perustuen todennäköiseen luovutushintaan sekä tämänhetkiseen vuokratuottoon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää kirjata tilikauden 2019 tuloslaskelmaan seuraavat lisäpoistot ja arvonalennukset:

Ns. Melkan hallin osalta hankinta-arvo 909 776,80 euroa, josta on aiemmin suunnitelman mukaisesti ja ylimääräisenä poistona aiemmin poistettu n. 785 000 euroa, ja tasearvo on 128 193,37 euroa. Ylimääräinen poisto 75 678,93 euroa, tasearvoksi jää 50 000 euroa.

Vihreä halli, hankinta-arvo 150 983,52 euroa, poistettu aiemmin n. 60 000 euroa, ylimääräinen poisto 39 463,09 euroa, tasearvoksi jää 50 000 euroa.

Vanha koulu (koulukartano), hankinta-arvo 675 578,35 euroa, aiemmin poistettu n. 260 000 euroa, lisäpoisto 64 789,02 euroa, tasearvoksi jää 350 000 euroa.

Euroconin tontti, hankinta- ja tasearvo n. 16 959,01 euroa, arvonalennus 11 959,01 euroa, tasearvoksi jää 5000 euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00