Valmistelija
Tuula Nuotio, päiväkodin johtaja, tuula.nuotio@puumala.fi
Kuvaus
Työsuojelu on lakisääteistä toimintaa, jolla järjestetään työympäristö työntekijälle turvalliseksi ja terveelliseksi. Työsuojelulla tarkoitetaan kaikkea sitä toimintaa, joka ihmisestä, työympäristöstä ja yhteiskunnasta saadun tiedon avulla pyrkii vaikuttamaan henkilöstön työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseen ja parantamiseen. Työsuojeluun kuuluu työn henkinen ja fyysinen kuormittavuus, ergonomia, väkivallan uhka, häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu sekä yksin työskentely perinteisen kone- ja laiteturvallisuuden sekä tapaturmien ja ammattitautien ennaltaehkäisyn lisäksi.
Työsuojelun tavoitteena on tukea henkilöstön työkykyä, fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä poistaa työolojen haittoja. Tarkoituksena on lisätä työmotivaatiota ja työniloa ja päästä parempaan työn hallintaan ja työssä jaksamiseen. Tuloksena on laadukkaampaa ja tuloksellisempaa työntekoa ja parempaa asiakaspalvelua, joka kohentaa myös kunnan julkisuuskuvaa.
Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa varten toimintaohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Toimintaohjelmasta johdettavat tavoitteet turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi sekä työkyvyn ylläpitämiseksi on otettava huomioon työpaikan kehittämistoiminnassa ja suunnittelussa ja niitä on käsiteltävä työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa.
Työsuojelutoimikunta on laatinut työsuojelun toimintaohjelman vuosille 2026-2029. Toimintaohjelma on liitteenä.
Toimintaohjelmassa esitetään seuraavia työsuojelutoiminnan painopisteitä vuosille 2026-2029:
- Riskien ja vaarojen kartoitus ennen työterveyshuollon suorittamaa työpaikkaselvitystä (vastuutaho: työyksiköiden esihenkilöt).
- Perehdyttämisen vahvistaminen: esihenkilöiden opastus ja koulutus. Työyksikkökohtaisien perehdyttämisaineistojen päivitys (vastuutaho: työyksiköiden esihenkilöt).
- Työtapaturmatavoite 0 tapaturmaa.
- Psyykkisen työhyvinvoinnin edistäminen, työssä jaksamisen tukeminen sekä uupumuksen ja stressin ennaltaehkäisy, keinoina esim. vertaistukiryhmät, koulutukset ja työnohjaus.
- Varhaisen puuttumisen mallin mukaisen toimintatavan vahvistaminen
- Työterveyshuolto-yhteistyön kehittäminen
Työsuojelun toimintaohjelma käsitellään ja hyväksytään yhteistyötoimikunnassa ja kunnanhallituksessa.
Puumalan kunnan yhteistoimintasopimuksen mukainen yhteistyötoimikunta seuraa tämän toimintaohjelman toteutumista vuosittain.
Toimintaohjelman päivitys tapahtuu neljän vuoden välein, työsuojeluvaltuutettujen toimikausittain. Päivittämisen käytännön toteuttamisesta huolehtivat työsuojeluvaltuutetut ja työsuojelupäällikkö.
Päätösehdotus
Esittelijä
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Yhteistyötoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy työsuojelutoiminnan toimintaohjelman vuosille 2026-2029 liitteen 1 mukaisesti.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.