Tekninen lautakunta, kokous 25.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Sopimus Sulkavan kunnan rakennustarkastajan tehtävien hoitamisesta

PuuDno-2024-97

Valmistelija

  • Heikki Virta, rakennustarkastaja, heikki.virta@puumala.fi

Kuvaus

Sulkavan ja Puumalan kunnat ovat keskustelleet rakennusvalvonnan henkilöresurssien osittaisesta jakamisesta. Puumalan kunta on antamassa viranomaisapua Sulkavan kunnan rakennustarkastajan tehtävien hoitamiseksi. Sopimuksen mukaan Sulkavan kunta antaa osan maankäyttö- ja rakennuslain ja tulevan rakentamislain mukaisista rakennusvalvonnan tehtävien hoitamisesta Puumalan kunnan viranhaltijan hoidettavaksi. Viranhaltija vastaa myös osasta Sulkavan kunnan rakennusvalvontaa koskevista neuvonta- ja ohjauspalveluista.

Sopimuksen tavoitteena on tukea Sulkavan kunnan maankäyttö- ja rakennuslain sekä rakentamislain mukaisten viranomaistehtävien organisointia. Sopimukseen sisältyvät kunnan rakennustarkastajalle kuuluvat tehtävät siten kuin ne ovat Sulkavan kunnan hallintosäännössä ja delegointipäätöksissä säädetty.

Sulkavan kunta maksaa sopimuksen mukaisien rakennustarkastajan tehtävien hoitamisesta Puumalan kunnalle 1345,40 euroa kuukaudessa, mikä vastaa rakennustarkastajan 20 prosentin työpanosta. Mikäli työtehtäviin kuluva aika ylittää 20 prosentin työpanoksen, Puumalan kunta laskuttaa tuntikirjanpitoon perustuen 65 euroa / tunti.  Lisäksi sopimuksessa sovitaan matkakorvauksista ja lisätöistä, sekä mahdollisista kokouspalkkioista. 

Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2024 ja se on voimassa toistaiseksi.

Sopimuksen tarkempi sisältö liitteen sopimusluonnoksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Puumalan kunnan tekninen lautakunta hyväksyy omalta osaltaan liitteen mukaisen Puumalan ja Sulkavan kuntien välisen sopimuksen koskien Sulkavan kunnan rakennustarkastajan tehtävien hoitamista. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
–    kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan tekninen lautakunta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00