Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Työsuorituksen arvioinnin (TSA) toimintamallin päivittäminen

PuuDno-2024-74

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, hallintopäällikkö, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnalla on olemassa henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnin ohje ja laskentataulukko. Yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden edustajien kanssa on tunnistettu, että ohjeistuksessa ja toimintamallissa on päivittämisen tarvetta. Päivittämisestä sovittiin myös paikallisissa neuvotteluissa keväällä 2023 koskien järjestelyvaraerän jakoa. Tarkoituksena on, että uusi malli olisi hyödynnettävissä vuodesta 2024 alkaen.

Työsuorituksen arviointi (TSA) on osa työntekijän palkkausta. Arvioinnilla kannustetaan oman työsuorituksen kehittämiseen. Työsuorituksen arvioinnissa arvioidaan nimenomaan sitä, miten työntekijä suoriutuu työtehtävistään tai onko hänellä henkilökohtaisten ominaisuuksien (halu, koulutus, erikoisosaaminen ym.) ansiosta mahdollisuus saada työpanoksellaan laajempaa hyötyä kunnalle. Sitä kuinka vaativa itse työtehtävä on, ei TSA:ssa arvioida. TSA:ssa ei tule ottaa huomioon sellaisia kriteerejä, jotka tosiasiallisesti vaikuttavat tehtäväkohtaiseen palkkaan (TVA).

Henkilökohtaisen lisän maksaminen perustuu pääsääntöisesti työsuorituksen arviointiin.

Kunnanhallituksen 11.9.2023 § 128 perustama ja nimeämä palkkatyöryhmä on päivittänyt liitteinä olevat Puumalan kunnan työnsuorituksen arvioinnin (TSA) ohjeistuksen ja arviointitaulukon.

Keskeisimmät muutokset ovat ohjeistukseen lisätty työntekijän itsearviointi omasta työsuorituksesta ja arvioinnin suorittaminen vuosittain palaute- ja tavoitekeskustelun yhteydessä. Arviointitaulukkoa on päivitetty tarkentamalla arviointikriteereitä sekä muutettu arviointitasoja korvaamalla alin taso aiemmalla tasolla 1 ja lisätty taso 3 uusilla arviointikriteereillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Yhteistyötoimikunta päättää tehdä kunnanhallitukselle seuraavan ehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteinä olevat päivitetyt Puumalan kunnan työnsuorituksen arvioinnin (TSA) ohjeistuksen ja arviointitaulukon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mervi Kelloniitty, hallintopäällikkö, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteinä olevat päivitetyt Puumalan kunnan työnsuorituksen arvioinnin (TSA) ohjeistuksen ja arviointitaulukon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.