Valtuusto, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Kaavoituskatsaus

PuuDno-2019-37

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.

Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. 

Kaavoituskatsaus 2023 ja siihen liittyvä kartta ovat liitteenä.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakunta päättää tehdä kunnanhallitukselle seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 19.1.2023 tietoonsa saatetuksi sekä lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kaavoituskatsaus pidetään nähtävillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 26.1.2023 tietoonsa saatetuksi sekä lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kaavoituskatsaus pidetään nähtävillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto merkitsee liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 19.1.2023 tietoonsa saatetuksi. Kaavoituskatsaus pidetään nähtävillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.