Hyvinvointilautakunta, kokous 30.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Vauvalahjakortin toimintaperiaatteet

PuuDno-2022-231

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Puumalassa on ollut käytössä vauvalahjakortti, eli kunta on myöntänyt jokaiselle syntyvälle puumalalaiselle lapselle 200 euron lahjakortin, joka on ohjeistettu käyttämään lapsen tarvikkeisiin (esim. tutit, vaipat, vaatteet ja lelut) puumalalaisissa liikkeissä. Laskutuskäytänteet ovat osoittautuneet toimimattomaksi ja työläiksi. Nykyisten käytänteiden mukaan liike laskuttaa kuntaa toteutuneiden ostosten mukaan. Näin ollen sekä asiakkaan, liikkeen että kunnan tulee pitää kirjanpitoa, jotta 200 euroa ei tule ylitetyksi. Koska lahjakorttia ei välttämättä käytetä kokonaisuudessaan yhdellä kertaa, voi olla, että liike laskuttaa kuntaa useita kertoja yhden henkilön osalta. Nämä vievät resurssia myös kunnassa laskutuksen osalta.

Edellä mainittuja toimintaperiaatteita on syytä yksinkertaistaa ja selkeyttää. On helpompaa, jos perheeltä kysytään etukäteen, mihin liikkeeseen he haluavat lahjakortin. Tämän jälkeen kunta hankkii lahjakortin kyseiseen liikkeeseen. Perhe hakee lahjakortin kunnasta ja käyttää sen tarvitsemiinsa lapsen tarvikkeisiin kyseisessä liikkeessä. Tällä toimintaperiaatteella vähennetään laskutukseen ja kirjanpitoon kuluvia resursseja.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä esitystekstissä mainitun toimintaperiaatteen vauvalahjakorttikäytännöksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.