Kunnanhallitus, kokous 20.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Yhteistyösopimus Saimaan Saaristoreitti -nimisen pyörämatkailureitin kehittämisestä

PuuDno-2020-36

Valmistelija

  • Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi

Kuvaus

Imatran, Lappeenrannan, Ruokolahden, Taipalsaaren ja Puumalan kuntien/kaupunkien edustajat ovat valmistelleet otsikon mukaista yhteistyösopimusta pyöräilymatkailun edistämiseksi eteläisen Saimaan alueella. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on toteuttaa ja kehittää pyöräilymatkailun edistämiseen tähtäävä Saimaan Saaristoreitti. Reitti pohjautuu pyörälauttayhteyteen välillä Sarviniemi-Kyläniemi-Lintusalo, mikä mahdollistaa Etelä-Saimaan kiertämisen polku- tai moottoripyörällä. Lautan aikataulut synkronoidaan Puumalan saaristoreitin lautta-aikatauluihin.

Ensimmäisenä kesänä lautta liikennöi suunnitelman mukaan 13.6.-30.8. välisenä aikana. Kesän 2020 tavoitteena on käynnistää toiminta ja saada lautalle vähintään noin 500 matkustajaa. Tarkoituksena on luoda myönteistä kuvaa alueesta pyöräilymatkailukohteena ja saada tätä kautta alueelle uusia yöpyjiä. Ensimmäisenä vuonna kohdennetaan markkinointia ennen kaikkea kotimaisiin asiakkaisiin. Panostetaan myös reitin pilotointiin esim. paikallisten pyöräilyseurojen kautta. Ensimmäisenä toimintavuonna yhteyslautta vuokrataan Pidä Saaristo siistinä ry:ltä. Lauttayhteyttä hallinnoi ja lautan vuokraa Taipalsaaren kunta, joka vastaa lautan ylläpidosta ja kustannuksista ja lauttayhteyden liikennöinnistä. Liikennöintitulot tilitetään Puumalan kunnalle, joka taas vastuukuntana vastaa reitin yleisestä markkinoinnista, lauttapaikkojen sähköisestä varausjärjestelmästä ja tuottaa reitin merkkaamiseen tarvittavan materiaalin. Jokainen sopimuskunta vastaa oman alueensa reitin merkkaamisesta ja reitin markkinoinnista omassa matkailumarkkinoinnissa. Jokainen osapuoli on sitoutunut osallistumaan toteuttamiseen 5 000 euron panostuksella. Sopimuskorvauksen laskuttaa Puumalan kunta, joka puolestaan korvaa Taipalsaaren kunnalle lauttayhteyden ylläpidosta aiheutuvat kustannukset. Sopimuksen on tarkoitus astua voimaan 1.2.2020.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan yhteistyösopimuksen Saimaan Saaristoreitti -nimisen pyöräilymatkailureitin kehittämisestä.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Imatran kaupunki, Lappeenrannan kaupunki, Ruokolahden kunta, Taipalsaaren kunta, Puumalan kunnanjohtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00