Kunnanhallitus, kokous 20.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Kaavoituskatsaus 2020

PuuDno-2019-37

Valmistelija

  • Merja Tuomainen, maankäyttöteknikko, merja.tuomainen@puumala.fi

Kuvaus

Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.

Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

Kaavoituskatsaus 2.1.2020 ja kartta ovat liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2.1.2020 tietoonsa saatetuksi. Kaavoituskatsaus pidetään nähtävillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.