Vanhus- ja vammaisneuvosto, kokous 8.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Väestön vanhenemiseen varautumiseksi laadittiin vuonna 2020 Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030: Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Ikäohjelman 2030 keskeisinä vaikuttavuustavoitteina on suunnata ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä parantavia toimia iäkkäälle väestölle ja riskiryhmille, pidentää ikääntyvien työikäisten toimintakykyä ja työuria, lisätä ja mahdollistaa vapaaehtoistoimintaa, varmistaa iäkkäiden palvelujen yhdenvertaisuus, tehokkaampi koordinaatio ja taloudellinen kestävyys, lisätä asumisen ja asumisympäristöjen ikäystävällisyyttä ja nostaa esille suomalaista ikäteknologian kehittämistä ja hyödyntämistä.

Joulukuussa 2022 Valtioneuvosto linjasi Kansallista ikäohjelmaa koskevassa periaatepäätöksessään tavoitteista ja toimenpiteistä, joilla tähdätään poikkihallinnollisesti ja laaja-alaisesti väestön ikääntymisen varautumiseen. Päätös sisältää periaatteet ikäohjelman toteuttamisesta vuoteen 2030 saakka sekä vuosien 2023-2027 toimeenpanosuunnitelman ja alustavat toimenpide-ehdotukset vuosille 2027-2030. Periaatepäätöksellä tavoitellaan iäkkäiden henkilöiden toimintakykyyn vaikuttamista eri tavoin, esimerkiksi sitä tukevalla asumisella ja teknologialla. Samalla pyritään iäkkäiden osallisuuden vahvistamiseen. Päätös kannustaa myös taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän palvelujärjestelmän toteuttamiseen. 

Hyvinvointi- ja kulttuurijohta esittelee kokouksessa Kansallista ikäohjelmaa koskevan periaatepäätöksen tavoitteet ja toimenpiteet.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsee tietoonsa saatetuksi Valtioneuvoston julkaiseman periaatepäätöksen ja toimeenpanosuunnitelman vuosille 2023-2027 sekä alustavat toimenpide-ehdotukset vuosille 2027-2030 julkaisusta Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030: Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi.

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvosto merkitsi tietoonsa saatetuksi Valtioneuvoston julkaiseman periaatepäätöksen ja toimeenpanosuunnitelman vuosille 2023-2027 sekä alustavat toimenpide-ehdotukset vuosille 2027-2030 julkaisusta Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030: Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi.