Kunnanhallitus, kokous 4.7.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Talousarvion laadintaohje vuodelle 2023

PuuDno-2022-120

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Vuoden 2023 talousarvion valmistelua varten on laadittu laadintaohje, jolla ohjeistetaan talousarvion laadinta-aikataulusta ja tavoitteista. Tavoitteena on talouden tasapaino suunnittelukaudella.

Laadintaohjeessa on esitetty talousarvion valmistelun kannalta olennaisia huomioon otettavia tekijöitä, kuten muutokset palkoissa sekä toiminnoissa. 

Talousarvion laadintaohje on liitteenä 1.

 

Kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnassa ja rahoituksessa tapahtuvat muutokset 

Sote-uudistus vaikuttaa merkittävästi kuntien toimintaan ja talouteen. Se vaikuttaa muun muassa kuntien tehtäviin ja niitä koskevaan rahoitukseen, verotusoikeuteen ja valtionosuusjärjestelmään, omaisuuteen, velkoihin ja sopimuksiin sekä henkilöstöön. Uudistuksen seurauksena kuntien toiminnan kustannukset vähenevät ja käyttötalousmenoista siirtyy pois noin puolet.

Valtiovarainministeriö on laatinut alustavat rahoituslaskelmat kunnille ja hyvinvointialuueille. Kokonaisuudessaan laskelmat löytyvät https://soteuudistus.fi/rahoituslaskelmat. Kaikki rahoituslaskelmat ovat edelleen alustavia. Niitä päivitetään vielä useampaan kertaan ennen lopullista laskentaa. Lopullinen laskenta tehdään sote-uudistuksen voimaantuloa edeltävän vuoden tasossa kesällä 2022. Hyvinvointialueille siirtyvät sote- ja pelastustoimen kustannukset on laskettu kuntien vuoden 2021 tilinpäätösarvioiden ja vuoden 2022 talousarviotietojen perusteella. Kuntien tulotiedot on päivitetty valtiovarainministeriön uusimpien tietojen ja arvioiden mukaan vuoden 2022 tasossa. Kuntien rahoituslaskelmat päivitetään seuraavan kerran kesällä 2022, kun lopulliset tilinpäätöstiedot vuodelta 2021 valmistuvat. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja tätä myötä niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. 

Rahoituksen siirto toteutetaan vähentämällä kunnilta peruspalvelujen valtionosuuksia, kunnallisveroa, kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta sekä veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta. Kuntien verotulojen vähentämistä vastaavasti korotettaisiin valtion ansiotuloverotusta ja valtion osuutta yhteisöveron tuotosta. Kuntalaisten ansiotuloverotuksen taso säilyy käytännössä ennallaan. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan yhtä monella prosenttiyksiköllä (vuoden 2022 tasossa arvioituna 12,39 prosenttiyksiköllä, tarkentuu vielä myöhemmin). Puumalassa tämä tarkoittaa, että kunnallisveroprosentti tulee olemaan 7,11 (vuonna 2022 kunnan tuloveroprosentti on 19,5). 

Tulojen tasausjärjestelmään (verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus) on esitetty suurempia muutoksia, koska kuntien verotuloista poistuu merkittävä osa. 

Lisäksi suurten kuntakohtaisten taloudellisten muutosten lieventämiseksi järjestelmään on sisällytettävä muutostasauselementtejä.

Talousarvion laadintaohjeessa on esitetty verotulot pohjautuen huhtikuun 2022 veroennusteeseen ja valtionosuudet pohjautuen toukokuussa 2022 julkaistuihin ennakollisiin valtionosuuksiin. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen vuodelle 2023.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

esimiehet, talous- ja palkkahallinto