Kunnanhallitus, kokous 26.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulut touko-elokuu 2021

PuuDno-2018-197

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi

Kuvaus

Kunnanhallitukselle ja -valtuustolle on valmisteltu yhdessä puheenjohtajien kanssa kokousaikataulut touko-elokuulle 2021.

Kuntalain 94 §:ssä valtuuston kokoontumisesta todetaan seuraavaa: ”Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.”

Hallintosäännön 88 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

Mahdollisista muutoksista ja poikkeavista kokouksista ilmoitetaan sähköpostitse ko. toimielimen jäsenille niin pian kuin mahdollista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää kokoontua touko-elokuussa 2021 seuraavasti, ellei kunnanhallituksen puheenjohtaja katso tarpeelliseksi siirtää tai perua kokousta ja järjestää kokousta myös muuna ajankohtana:

17.5.2021 aiemmin päätetty kunnanhallituksen kokous siirretään pidettäväksi 31.5.2021.

21.6.2021
9.8.2021
30.8.2021

Kokoukset aloitetaan klo 16.00, ellei toisin sovita.

Lisäksi kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää pitää valtuuston kokoukset touko-elokuussa 2021 seuraavasti, ellei valtuuston puheenjohtaja katso tarpeelliseksi siirtää tai perua kokousta tai järjestää kokousta myös muuna ajankohtana:

17.6.2021 (tilinpäätös)
16.8.2021
 

Kokoukset aloitetaan klo 18.00, ellei toisin sovita. Mahdollisista muista valtuuston seminaareista päätetään erikseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksella, että 17.6.2021 pidettäväksi merkitty tilinpäätösvaltuusto pidetään 14.6.2021.

Tiedoksi

Kunnanhallitus, valtuusto, tarkastuslautakunta, johtoryhmä

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00