Kunnanhallitus, kokous 26.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Puumala kodiksi - muuttoagentin palvelujen luominen -hanke

PuuDno-2021-114

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Hankkeen tarkoituksena on luoda muuttoagentin palvelukokonaisuus ja mahdollistaa Puumala kodiksi tulomuuttajalle. Tavoitteena on uuden, kokeilevan toimintamallin luominen. Hankkeesta vastaavaksi henkilöksi palkataan päätoiminen asiantuntija, joka nimetään "Muuttoagentiksi".

Hanke perustuu alueelliseen koronaselviytymisen tarpeeseen sekä sen edellyttämään, ajankohtaiseen monipaikkaisen asumisen, yrittämisen ja matkailun edistämiseen.

Hankkeen toiminta-aika on 31.5.2021 - 30.9.2022. Kustannukset ovat 111 613 euroa ja sille haetaan 80 % tukea Etelä-Savon maakuntaliitosta. Haettava tuki on maakunnan omaehtoista kehittämisrahaa. Puumalan kunta toimii hankkeen hallinnoijana. Tarvittava omarahoitus on 20 %, mikä tarkoittaa 22 322 euroa.  

Liitteinä ovat hankesuunnitelma ja rahoitushakemus sekä oheismateriaalina vaikutusarviolomake.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää, että kunta hakee liitteen mukaiseen hankkeeseen rahoitusta Etelä-Savon maakuntaliitolta. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Elinkeinokehittäjä, tekninen johtaja, rakennustarkastaja.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00