Tekninen lautakunta, kokous 26.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 77 Puumalan kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

PuuDno-2015-38

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heikki Virta, rakennustarkastaja, heikki.virta@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunnan voimassa oleva rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa 2.3.2015 § 4 ja tullut voimaan 16.4.2015.

Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. (MRL § 14)

Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia.(MRL § 14)

Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja. (MRL § 14)

Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asia toisin määrätty. (MRL § 14)

Rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto. Rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava, mitä 62 §:ssä säädetään vuorovaikutuksesta ja 65 §:ssä kaavaehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville. Rakennusjärjestyksen laatimisesta säädetään tarkemmin asetuksella. (MRL § 15)

Tekninen lautakunta nimeää työryhmän rakennusjärjestyksen päivittämiselle. Työryhmään nimetään tekninen johtaja, ympäristösihteeri, rakennustarkastaja ja yksi teknisen lautakunnan jäsen.

Liitteet: Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakunta laittaa rakennusjärjestyksen vireille sekä hyväksyy ja asettaa liitteen mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville. Tekninen lautakunta nimeää rakennusjärjestyksen päivittämiselle työryhmän.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Työryhmään nimettiin tekninen johtaja Kimmo Hagman, ympäristösihteeri Timo Hämäläinen, rakennustarkastaja Heikki Virta  ja teknisen lautakunnan pj. Olli Luukkonen.

Valmistelija

  • Heikki Virta, rakennustarkastaja, heikki.virta@puumala.fi

Kuvaus

Rakennusjärjestyksen työryhmä on käynyt uutta rakennusjärjestysluonnosta läpi. Rakennusjärjestysluonnos on tehty aikaisemman rakennusjärjestyksen pohjalle. Rakennusjärjestysluonnokseen on siirretty valtaosa voimassa olevasta rakennusjärjestyksen määräyksistä ja lisätty uusia ajankohtaisia määräyksiä. Rakennusjärjestysluonnokseen on lisätty määritelmiä, joissa selostetaan rakennusjärjestyksen eri käsitteitä, osoitemerkinnät saariin, lisätty rakennusoikeuksia isompiin rakennuspaikoihin sekä kasvatettu rantasaunan sekä vierasmajan kokoa yms. Rakennusjärjestysluonnokseen on lisätty myös lupamenettelystä vapautetut rakennelmat osio. Toimenpiteiden ilmoituksenvaraisuustaulukkoon on joitakin muutoksia. Rakennusjärjestykseen esitetyt muutokset ovat rakennusjärjestysluonnoksessa punaisella tekstillä ja poistetut kohdat sinisellä tekstillä.

Rakennusjärjestyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 30.9. - 30.10.2020.

Liitteenä rakennusjärjestysluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Oheismateriaalina ehdotus Puumalan kunnan rakennusjärjestyksen päivitykseen 2020

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä rakennusjärjestysluonnoksen ja asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville 2.12.2020-2.1.2021 ajaksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.