Tekninen lautakunta, kokous 27.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Siivouskehotus ja teettämisuhan asettaminen

PuuDno-2019-227

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta 17.10.2019 § 69

Puumalan kunnan tekniseen toimistoon on tullut naapurin ilmoitus ns. hylätystä romulotjasta, joka on kuljetettu heinäkuussa 2019 Lietveden sillan alle. Lotja on kunnan saamien tietojen mukaan kiinnitetty Väyläviraston hallussa olevalle maa-alueelle ilman Väyläviraston lupaa, ja lotja on viranomaistietojen mukaan siirretty paikalle Anttolasta. Kunnan ja Etelä-Savon Pelastuslaitoksen edustajat ovat tutustuneet lotjaan. Lotja ei ole välittömässä uppoamisvaarassa, mutta riski uppoamiselle on kasvanut. Kunta on saanut selville lotjan omistajan (OR), mutta häntä ei ole toistaiseksi tavoitettu.

Ns. romualusten poistamisen osalta ei ole yksityiskohtaista lainsäädäntöä, sillä aluksiin ei sovelleta lakia ajoneuvojen siirtämisestä. Sen sijaan romualusten osalta eri viranomaisten toimivalta määräytyy muun muassa ympäristönsuojelulain ja jätelain mukaisesti.

Ympäristönsuojelulain 180 § mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi toimittamansa tarkastuksen nojalla antaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koskevan yksittäisen määräyksen, joka on tarpeen pilaantumisen ehkäisemiseksi. Määräys voi koskea toimea tai rajoitusta, toiminnan tarkkailua tai tiedottamista taikka valvontaa varten tarpeellisten tietojen antamista. Määräys ei voi koskea luvanvaraista, ilmoituksenvaraista eikä rekisteröitävää toimintaa. Määräyksen on oltava kohtuullinen ottaen huomioon toiminnan luonne ja ympäristön pilaantumisen merkittävyys. Vastaavan tyyppiset säädökset sisältyvät myös jätelakiin.

Jätelain 72 § mukaisesti ympäristöön ei saa hylätä alusta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto). Jos roskaajaa ei saada selville tai hän ei huolehdi siivoamisvelvollisuuttaan, on siivoamisvelvollinen pääsääntöisesti alueen haltija. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa. Mikäli velvoite laiminlyödään, voi viranomainen tehostaa antamaansa määräystä esimerkiksi teettämisuhalla.

 

Roskaamiskiellon rikkominen on säädetty rangaistavaksi jätelaissa. Lisäksi kyseeseen voivat tulla rikoslain ympäristön turmelemista koskevat säädökset. Jätelain valvontaviranomaisen tulee tehdä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten, jos on aihetta epäillä sellaisen jätelaissa säädetyn velvoitteen rikokseksi katsottavaa laiminlyöntiä. Ilmoitus saadaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista.

Koska on ilmeistä, että lotjan omistaja on tässä tapauksessa tahallaan rikkonut roskaamiskieltoa, eikä hylkäämistä voida pitää olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä, on valvontaviranomaisena toimivan teknisen lautakunnan syytä tehdä asiasta myös rikosilmoitus.

Oheismateriaalina kuva alueelle hylätystä lotjasta.

Päätösehdotus:

Tekninen lautakunta päättää

  1. kehottaa ympäristönsuojelulain 180 § ja jätelain 72 § nojalla selostusosassa esitetyn lotjan omistajaa siirtämään aluksen turvallisesti ja luvallisesti paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa ympäristön pilaantumiselle eikä riko jätelain mukaista roskaamiskieltoa. Siirto tulee toteuttaa 30.11.2019 mennessä.
  2. tehdä aluksen hylkäämisestä rikosilmoituksen.

Päätös:

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Ote teknisen lautakunnan päätöksestä 17.10.2019 § 69 on lähetetty hylätyn lotjan omistajalle kirjattuna kirjeenä saantitodistuksella. Otetta ei kuitenkaan ole noudettu postista. Nyt ote ja erillinen kuuleminen hallintopakosta on annettu haastemiehen toimitettavaksi. Ympäristösihteeri on ollut puhelimitse yhteydessä lotjan omistajaan ja kertonut lautakunnan käsitelleen asiaa ja lautakunnan antamasta siirtokehotuksesta. Puhelinkeskustelu ei ole riittävä täyttämään uhkasakkolain edellyttämää asianomaisen kuulemista ennen hallintopakon asettamista. Toisaalta tämän kokouksen esityslistaa laadittaessa lotjan siirrolle annettua määräaikaa on vielä jäljellä.

Jätelain 72 §:n mukaan

Ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto).

Jätelain 126 §:n mukaan

Valvontaviranomainen voi:

1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä taikka jätteensiirtoasetusta taikka elohopea-asetusta tai sen nojalla annettua säännöstä, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa; (24.8.2018/757)

2) määrätä 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta aiheutunut haitta;

3) määrätä jätettä tai tuotetta koskevista väliaikaisista toimista, kuten jätteen tai tuotteen asianmukaisesta varastoinnista tai säilyttämisestä, jätekuorman purkamisen kieltämisestä, jätteen palauttamisesta alkuperäiseen paikkaan tai muista vastaavista toimista, jotka ovat tarpeen 1 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa.

Väliaikaisista toimista aiheutuneista kustannuksista vastaa se, joka on toiminut säännösten tai määräysten vastaisesti.

Määräyksen voi toimialallaan antaa kiireellisessä tapauksessa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen määräämä viranhaltija. Asia on kuitenkin viivytyksettä saatettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätettäväksi.

Jätelain 129 §:n mukaan

Valvontaviranomaisen tai ympäristöministeriön on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

Esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai oikeudenkäynnissä taikka laiminlyöntimaksua koskevassa asiassa ei saa luonnollisen henkilön rikosvastuuseen saattamiseksi käyttää sellaisia luonnollisen henkilön tässä laissa säädetyn tai sen nojalla määrätyn tiedonantovelvollisuuden perusteella antamia tietoja, jotka on saatu asettamalla hänelle sakon uhka velvollisuuden täyttämiseksi.

Jollei tästä laista muuta johdu, uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan asiaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Jätelain 139 §:n mukaan

Jätteensiirtoasetuksen sekä tämän lain 75, 96, 97, 99 ja 125–128 §:n nojalla tehtävässä päätöksessä voidaan määrätä, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Sellaisesta yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä.

Koska esityslistaa laadittaessa 17.10.2019 § 69 teknisen lautakunnan antaman siirtokehotuksen määräaikaa on vielä jäljellä, ei päätösehdotusta voida esityslistaa laadittaessa antaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa

Päätös

Lautakunta päättää:
1.    määrätä jätelain 126 § nojalla selostusosassa esitetyn lotjan omistajaa siirtämään lotjan turvallisesti ja luvallisesti paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa ympäristön pilaantumiselle eikä riko jätelain mukaista roskaamiskieltoa. Siirto tulee toteuttaa 14 vuorokauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiannosta lukien.
2.    kuulla todisteellisesti lotjan omistajaa kohdan 1 määräyksestä sekä  uhkasakkolain 14 §:n mukaisesta teettämisuhasta, jonka mukaan kunta teettää lotjan siirron omistajan kustannuksella, ellei annettua määräystä noudateta määräaikaan mennessä. Määräystä ja teettämisuhkaa koskeva kirjallinen vastine on toimitettava seitsemän (7) päivän sisällä päätöksen tiedoksisaannista osoitteella: Tekninen lautakunta, Keskustie 14, 52200 Puumala tai sähköisesti: kirjaamo@puumala.fi . Kuulemisen määräajan noudattamatta jättäminen ei estä asian ratkaisemista.
3.    että tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei hallinto-oikeus toisin määrää.

Päätöksen perustelu:
•    Ympäristösihteeri ja rakennustarkastaja ovat tehneet 2.12.2019 lossirannassa tarkastuksen todeten, että lotjaa ei ole määräaikaan mennessä siirretty eikä lautakunnan antamaa kehotusta noudatettu.
•    Sillan alle hylätty lotja aiheuttaa loma-asunto ja asuntoalueeksi kaavoitetun ranta-alueen epäsiisteyttä, maiseman rumentumista ja viihtyisyyden vähentymistä. Sillan alta kulkee myös vilkasliikenteinen veneilyreitti ja siihen liittyen sillan toisessa päässä oleva veneenlaskupaikka ja venelaituri. Alueella on voimassa kaavamerkintä (ma) maisemallisesti arvokas alue.
•    Jätelain roskaamiskielto koskee myös vesistöjä.
•    Siirtämiselle annettua määräaikaa harkittaessa on otettu huomioon lähestyvä talvi ja Saimaan jäätyminen.

Sovelletut lainkohdat:    Jätelaki (646/2011) 72 §, 126 §, 129 §, 139 §
        Uhkasakkolaki    (1113/1990) 14 §
        Hallintolaki (434/2003) 33 §, 34 §

Valmistelija

Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Kuvaus

Ympäristölautakunnan 2.12.2019 § 72 tekemä päätös on todisteellisesti toimitettu lotjan omistajalle ja häntä on samalla kuultu asetettavasta teettämisuhasta, ellei lotjaa siirretä annettuun määräaikaan mennessä. Lotjan omistaja ei ole jättänyt vastinetta tehdystä päätöksestä. Ympäristösihteeri on tehnyt Lietveden lossirannassa tarkastuksen 9.1.2019 ja todennut, ettei lotjaa ole siirretty annettuun määräaikaan mennessä ja lotja on edelleen samassa paikassa kuin edellisellä tarkastuksella.

Päätösehdotus

Esittelijä

Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Lautakunta päättää:

1. määrätä päävelvoitteena jätelain 126 §:n nojalla lotjan omistajaa siirtämään lotjan turvallisesti ja luvallisesti paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa ympäristön pilaantumiselle, eikä riko jätelain mukaista roskaamiskieltoa. Siirto tulee toteuttaa 14 vuorokauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiannosta lukien.

2. tehostaa kohdan 1 määräystä teettämisuhalla, jonka mukaan kunta teettää siirron omistajan kustannuksella, ellei määräystä noudateta määräajassa.

3. että tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei hallinto-oikeus toisin määrää.

4. että tämä päätös toimitetaan lotjan omistajalle haastetiedoksiantona.

Sovelletut lainkohdat:

Jätelaki (646/2011) 72 §, 126 §, 129 §, 139 §

Uhkasakkolaki (1113/1990) 14 §

Hallintolaki (434/2003) 33 §, 34 §

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Kuvaus

Teknisen lautakunnan 16.1.2020 § 10 tekemä päätös on haastetiedoksiantona toimitettu 31.1.2020 lotjan omistajalle. Hänellä on ollut 14 vuorokautta aikaa siirtää lotja päätöksen tiedoksiannosta lukien. Ympäristösihteeri on 20.2.2020 tehnyt Lietveden lossirannassa tarkastuksen ja todennut, ettei lotjaa ole siirretty ja se on edelleen samassa paikassa kuin edellisellä tarkastuksella. Koska Saimaa on jäätynyt 16.1.2020 pidetyn kokouksen jälkeen, ei lotjan siirtoa ole mahdollista teettää ennen jäiden lähtöä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Lautakunta päättää:

  1. toimeenpanna teettämisuhan, minkä mukaan Lietveden lossilaituriin kiinnitetty lotja on siirrettävä turvallisesti ja luvallisesti paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa ympäristön pilaantumiselle, eikä riko jätelain mukaista roskaamiskieltoa 30.4.2020 mennessä uhalla, että siirto teetetään lotjan omistajan kustannuksella. Mikäli lotjan omistus vaihtuu, on omistajanvaihdostilanteessa lotjan omistajan ilmoitettava lotjaa koskevasta hallintopakkotoimenpiteestä uudelle omistajalle sekä viranomaiselle uuden omistajan tiedot.
  2. että tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, ellei hallinto-oikeus toisin määrää.
  3. että tämä päätös toimitetaan lotjan omistajalle haastetiedoksiantona.

 

Sovelletut lainkohdat:

Jätelaki (646/2011) 72 §, 126 §, 129 §, 139 §

Uhkasakkolaki (1113/1990) 14 §

Hallintolaki (434/2003) 33 §, 34 §

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Lotjan omistaja, Väylävirasto, Etelä-Savon ELY-keskus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite:ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:  
–    päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi muu selvitys valitusajan alkamisesta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet 

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00