Hyvinvointilautakunta, kokous 7.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Voimaa vanhuuteen -hankehaku

PuuDno-2024-193

Valmistelija

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Kuvaus

Ikäinstituutti hakee hyvinvointialuetta sekä alueen kuntia ja järjestöjä mukaan alueelliseen Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan. Tavoitteena on kehittää yhteisiä toimintatapoja ja lisätä liikkumismahdollisuuksia ikäihmisille sekä tiivistää kuntien, järjestöjen sekä hyvinvointialueen yhdyspintatyötä. Hakuaika on 2.9.-29.11.2024.

Etelä-Savon hyvinvointialueen ja maakunnan yhteinen Ikäohjelma vuoteen 2030 on laadittu eri sidosryhmien kanssa laaja-alaisesti. Tämän lisäksi kuntien hyvinvointisuunnitelmat ohjaavat vahvasti tukemaan maakunnan ikääntyvien liikunta- ja toimintakykyä. Tähän päästäksemme tarvitaan kaikkien toimijoiden yhteistyötä ja jopa innovatiivisia rakenteellisia ratkaisuja.

Voimaa vanhuuteen -ohjelma edistää vielä kotona itsenäisesti pärjäävien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten liikkumiskykyä ja osallisuutta terveysliikunnan avulla. Tavoitteena on löytää kohderyhmän iäkkäät, lisätä heille tarkoitettua voima- ja tasapainosisältöistä ryhmäliikuntaa, liikuntaneuvontaa, ulkoilua ja vertaisohjattua toimintaa julkisen sektorin ja järjestöjen yhteistyönä.

Ikäinstituutti tarjoaa:

  • Monipuoliset ja maksuttomat terveysliikunnan koulutukset hyvinvointialueella
  • Alueellisia tapaamisia ja kuntakohtaista ohjausta
  • Webinaareja ja verkostotapaamisia
  • Oppimateriaalia ja malleja hyviin terveysliikunnan toimintatapoihin
  • Apua tiedottamiseen ja vaikuttamistyöhön
  • Tietoa mielen hyvinvoinnin ja ikäystävällinen liikkumisympäristö -teemoista

 

Kaikkiin Etelä-Savon kuntiin on välitetty tietoa edellä mainitusta hausta. Ohjelmaan hakemisesta on kunnissa tehtävä kuntakohtaisen ohjeistuksen mukaan joko lautakunta- tai viranhaltijapäätös. Eloisan Ikäneuvola on lupautunut koordinoimaan tätä ohjelmaa. Hankkeesta on pidetty keskustelutilaisuus hyvinvointialueen ja kuntien kesken 27.9.2024.

On huomioitava, että toimijoille ei myönnetä erillistä rahoitusta. Kolmelle vuodelle kannattaa varata työajan lisäksi varoja muun muassa koulutuksiin liittyviin matka- ja majoituskuluihin sekä paikallisten koulutusten toteuttamiseen.

Puumala on ollut aiemmin ja on tälläkin hetkellä mukana Voimaan vanhuuteen -hankkeessa. Hanketyön koordinointi Puumalan kunnan osalta on ollut liikuntapalveluilla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anna-Mari Summanen, hyvinvointi- ja kulttuurijohtaja, anna-mari.summanen@puumala.fi

Puumala on mukana Voimaa vanhuuteen -ohjelman hankehaussa sillä edellytyksellä, että Etelä-Savon hyvinvointialue vastaa hankehausta ja hankkeen koordinoinnista. Hankkeeseen ei varata tässä vaiheessa erillistä rahoitusta, vaan mahdollinen rahoitus katsotaan vuoden 2026 talousarvion laadinnan yhteydessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.