Kunnanhallitus, kokous 17.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 63 Puumalan kunnan ja ELY-keskuksen välinen sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

PuuDno-2022-244

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Kotoutumislain 30 §:n mukaan kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille ja että ne järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Kunnan on huolehdittava oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotouttamisessa.

Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja palveluja järjestetään osana kunnallisia peruspalveluja, työ- ja elinkeinohallinnon palveluja, hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä muina kotoutumista edistävinä toimenpiteinä. Kotoutumisen edistäminen edellyttää monialaista yhteistyötä. Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on kotoutumislain 32 §:n mukaan laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään kunkin kunnan valtuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Ohjelma otetaan huomioon kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Puumalan kunnan tulee laatia ko. ohjelma.

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 41 §:n mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä.

KEHA-keskus korvaa kunnalle kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisista henkilöistä aiheutuneita lain 6 luvussa tarkoitettuja kustannuksia lain 44 §:n ja liitteenä olevan sopimuksen nojalla. Korvausten maksamisen edellytyksenä on sopimuksen lisäksi voimassa oleva kotoutumislain 32 §:ssä tarkoitettu tai kotoutumisen edistämisestä annetun maakuntalain 26 §:ssä tarkoitettu kotouttamisohjelma.

Korvausta maksetaan siitä alkaen, kun henkilölle, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, on rekisteröity ensimmäinen kotikunta väestötietojärjestelmään.
Jos henkilöllä, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, ei ole oleskelulupaa maahan tullessaan, eikä hän voi oleskeluluvan saatuaan saada kotikuntalain (201/1994) mukaista kotikuntaa, korvausta maksetaan siitä alkaen, kun hänelle on myönnetty oleskelulupa.

Tilapäistä suojelua saavan osalta korvausta maksetaan kuitenkin vasta, kun hänelle on rekisteröity ensimmäinen kotikunta väestötietojärjestelmään.

Kunnan ja ELY-keskuksen välinen sopimus on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Puumalan kunnan ja Etelä-Savon ELY-keskuksen välisen sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä liitteen mukaisesti.

Kotikunnan saaneita tilapäistä suojelua saavia henkilöitä vastaanotetaan Puumalan kunnan asuntotilanteen mukaisesti. Kotikunnan saaneita tilapäistä suojelua saavia arvioidaan olevan enintään 15 henkilöä. Edelleen kuntaan arvioidaan muuttavan vuodessa itsenäisesti tai perheenyhdistämisen kautta noin 5 henkilöä. Sopimus tulee voimaan allekirjoituspäivänä. Jos sopimus irtisanotaan, se päättyy 12 kuukauden kuluttua irtisanomispäivästä. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.