Kunnanhallitus, kokous 17.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Osallistavan budjetoinnin periaatteet

PuuDno-2022-248

Valmistelija

  • Virpi Tuovinen, vapaa-aikasihteeri, virpi.tuovinen@puumala.fi
  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan kunta on varannut talousarvioon määrärahan osallistuvaa budjetointia varten. On tarpeen päättää osallistuvan budjetoinnin yleiset periaatteet. Vuosittaisesta määrärahasta päätetään talousarviossa ja tiedotuksella voidaan täsmentää prosessia vuosittain.

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia, edistää yhdenvertaisuutta sekä lisätä ymmärrystä kunnan toiminnasta. Osallistuva budjetointi avaa kanavan kaikille kunnan asukkaille ja sen toimiville yhteisöille ideoida, ehdottaa ja äänestää investoinneista ja käyttötalousmenoista. Tavoitteena on hyödyntää kehittämisessä kuntalaisten aktiivisuutta osoittamalla kuntalaisten esittämille ehdotuksille ja ideoille taloudellisten resurssien muodossa.

Osallistuvan budjetoinnin budjettiehdotusten tulee olla kunnan arvojen ja strategian mukaisia sekä lisätä kunnan toimivuutta, viihtyisyyttä, elinvoimaisuutta, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä paikalliset lähtökohdat ja voimavarat huomioiden.

Osallistuvalla budjetoinnilla ei ole tarkoituksenmukaista tilkitä mahdollisia kunnan palvelupuutteita syrjäytymisen torjumisessa tai erityistä tukea ja palveluita vaativien väestöryhmien palveluissa, joiden turvaamiseksi osoitetaan määrärahat toimialojen budjetteihin.

Osallistuvan budjetoinnin määrärahaa voidaan käyttää sekä hankintoihin (investointeihin) että erilaisten kertaluonteisten projektien toteuttamiseen. Osallistuvan budjetoinnin käyttötalousmenoihin kohdentuvia ehdotuksia voivat olla esimerkiksi erilaiset tapahtumat, konsertit, näyttelyt jne. Investointihankkeita taas voivat olla esim. julkisen irtaimen omaisuuden hankinta tai kertaluonteinen projekti. Koska osallistuvan budjetoinnin määrärahan käytöstä päätetään vuosittain, osallistuvan budjetoinnin käyttömenoihin kohdentuvien budjettiehdotusten kautta ei ole mahdollista palkata vakituista henkilökuntaa.

Osallistuvan budjetoinnin eri vaiheista ja niiden etenemisestä tiedotetaan Puumalan kunnan nettisivuilla ajantasaisesti.

Vuosittaisen teeman päättää kunnan hyvinvointityöryhmä.


Osallistuvan budjetoinnin ehdotusten kriteerit

Osallistuvaan budjetointiin varatulla rahasummalla voidaan rahoittaa erilaisia ja erikokoisia ehdotuksia. Määräraha päätetään vuosittain talousarvion yhteydessä.

Jotta ehdotus voi edetä mukaan jatkokehittelyvaiheeseen ja äänestykseen, sen täytyy täyttää seuraavat kriteerit:
• se edistää Puumalan kunnan strategian toteutumista
• rahoitettavat ehdotukset eivät saa olla sellaisia, joita kunta rahoittaa muilla avustuksilla.
• määrärahan puitteissa voidaan toteuttaa yksi tai useampia ehdotuksia. Toteuttamiseen haettava rahoitus on suuruudeltaan enintään määrärahan verran
• on suunnattu voittoa tavoittelemattomaan, yleishyödylliseen, epäkaupalliseen tarkoitukseen
• ei korvaa lakisääteisiä tehtäviä
• toteuttaminen on kunnan toimivallassa
• noudattaa Suomen voimassa olevaa lainsäädäntöä
• ehdotuksen myötä kunnalle ei aiheudu käyttötalousmenoja tuleville vuosille
• ehdotus on toteutettavissa ko. vuoden loppuun mennessä

Ehdotukselle on eduksi, mikäli hakija esittää myös omaa panostustaan ehdotuksen toteutukseen. Tämä voi koostua rahallisesta panostuksesta, aineita ja tarvikkeista tai ehdottajan omasta työpanoksesta. Ehdotuksen tekijä vastaa sen toteuttamisesta avustusehdotuksessa esittämällään tavalla.

 

Osallistuvan budjetoinnin vaiheet:

1) Ehdotusten kerääminen
Osallistuvan budjetoinnin ehdotuksia voivat jättää yksityishenkilöt, seurat ja yhteisöt.

2) Ehdotusten toteutusarviointi ja jatkojalostus
Jatkovalmistelussa kunnan viranhaltijat tarkastavat ehdotusten toteuttamiskelpoisuuden ja kustannusarviot. Kaikki ne ehdotukset, jotka on mahdollista toteuttaa, otetaan mukaan äänestykseen.

3) Ehdotuksista järjestetään avoin äänestys sähköisesti ja kunnantalolla.

4) Tulosten julkistus ja päätöksenteko
Kunnanhallitus päättää valittavan kohteen eniten ääniä saaneen esityksen perusteella ja osoittaa sen toimeenpantavaksi sille hallintokunnalle, jonka toimialaan se kuuluu tai päättää monialaisen toteuttajaryhmän vastuutahot. Tulos julkaistaan nettisivuilla ja asianosaisille tiedotetaan henkilökohtaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä osallistuvan budjetoinnin kriteerit ja prosessin esittelytekstin mukaisesti.

Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja Niina Kuuva teki muutetun päätösehdotuksen osallistavan budjetoinnin kohtaan 4:

Kunnanhallitus päättää valita yhden tai useamman kohteen eniten ääniä saaneiden esitysten perusteella ja määrärahan puitteissa sekä osoittaa kohteen/kohteet toimeenpantavaksi sille hallintokunnalle, jonka toimialaan asia kuuluu tai päättää monialaisen toteuttajaryhmän vastuutahot. Tulos julkaistaan nettisivuilla ja asianosaisille tiedotetaan henkilökohtaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

tekninen toimiala, hyvinvointipalveluiden toimiala, vapaa-aikasihteeri