Valmistelija
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Kuvaus
Puumalan kunnan toimintatulot olivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,5 miljoonaa euroa, mikä on 62 % budjetoidusta. Merkittävin kunnan tuloerä on vuokratuotot, josta hyvinvointialue Eloisalle vuokrattujen tilojen osuus on suurin.
Kunnan toimintamenot kesäkuun loppuun mennessä olivat noin 4,1 miljoonaa euroa, mikä on 47 % budjetoidusta. Menot olivat noin 3 % edellisvuotta pienemmät, mihin yksi keskeinen tekijä oli sähkön hinnan lasku ja sähkön toimittajan kilpailutus. Toimintakate oli 2,6 miljoonaa euroa negatiivinen, mikä tarkoittaa 41 % budjetoidusta. Toimintakate parani edellisvuodesta noin 8 %, mutta huomattakoon, ettei vuosien alkupuoliskot ole täysin vertailukelpoisia keskenään.
Kaikkien toimialojen toimintamenojen ja toimintakatteen toteuma on 50 % tai tätä vähemmän, joten alkuvuosi on toteutunut budjetoidun mukaisena. Suuria menoylityksiä ei ole odotettavissa.
Kunnan ensimmäisen vuosipuoliskon verotulokertymä oli 2,3 miljoonaa euroa, mikä 39 % budjetoidusta. Verokertymä vääristää kunnan kokonaistilannetta voimakkaasti siltä osin, että kesäkuun loppuun mennessä kunnalle merkittävistä kiinteistöverotuloista on kertynyt vasta 6 %. Kiinteistöveron tilitysten isot erät kohdentuvat heinäkuulle ja sen jälkeiseen aikaan. Valtionosuudet ovat kertyneet lähes budjetoidun mukaisesti eli kesäkuun loppuun mennessä 650 000 euron arvosta.
Kunnan vuosikate oli kesäkuun lopussa 305 000 euroa, mikä on 35 % budjetoidusta. Poistoja on tehty 431 000 eurolla, mikä on 50 % budjetoidusta.
Kiinteistöverotilityksen aikataulusta johtuen kunnan ensimmäisen vuosipuoliskon tulos on 125 000 euroa alijäämäinen. Elokuussa laadittu tilinpäätösennuste ennakoi kuitenkin koko vuoden 2024 osalta, että tilinpäätös tulisi olemaan noin 300 000 euroa ylijäämäinen.
Investointien toteuma on ensimmäisen vuosipuoliskon osalta pieni. Pistohiekan laituriin, Viljakansaaren tiehen, Pistohiekan frisbeegolf-kenttään, Satamatien ja Kotiniemen kevyenliikenteenväyliin sekä Wennon kunnostukseen haettiin ulkopuolista hankerahoitusta. Laituri-, frisbeekenttä- ja tiehankkeiden rahoitus saatiin haetun mukaisena. Kevyenliikenteen väyliin haetusta rahoituksesta ei vielä ole saatu päätöstä ja myös katusuunnitelmat ovat niissä kesken.
Kunnan väestökehitys ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Puumalassa syntyi 7 lasta ja kuolleita oli 29. Kuntien välistä eli Suomen sisäistä muuttoliikettä tarkastellen Puumalaan muuttaneita oli muista kunnista 53 ja Puumalasta muihin kuntiin muuttaneita puolestaan 38. Kuntien välinen muuttoliike oli siten 15 henkilöä muuttovoiton puolella. Nettosiirtolaisuus oli yhden henkilön verran positiivisen puolella. Väestön lukumäärä ei muuttunut lainkaan suhteessa vuodenvaihteen tilanteeseen, vaan säilyi 2 107 henkilössä.
Puolivuotisraportti ja käyttötalouden raportit ovat liitteinä. Käyttötalouden raportteja luettavissa on hyvä huomata, että raportissa muutos-% -sarake ei toimi loogisesti, sillä negatiivinen prosentti tarkoittaa kasvua ja positiivinen prosentti laskua.
Päätösehdotus
Esittelijä
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Kunnanhallitus päättää merkitä kunnan puolivuotisraportiin tietoonsa saatetuksi ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.