Kuvaus
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa
laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä
sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen
lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen
on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien
riittävyydestä.
Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Kaavoituskatsaus 2024 ja siihen liittyvä kartta ovat liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi
Tekninen lautakunta päättää tehdä kunnanhallitukselle seuraavan päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 1.2.2024 tietoonsa
saatetuksi sekä lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kaavoituskatsaus pidetään
nähtävillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa.
Päätös
Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 1.2.2024 tietoonsa saatetuksi, sekä lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi. Kaavoituskatsaus pidetään nähtävillä jatkuvasti kunnan kotisivuilla ja teknisessä toimistossa.