Kuvaus
Vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman mukaan hallintokuntien on vuosittain nimettävä, ketkä henkilöt ovat oikeutettuja hyväksymään niiden laskuja ja muita menotositteita. Hyväksyjien tulee olla esimiesasemassa.
Laskun ja menotositteen hyväksyjä vastaa laskun oikeellisuudesta sekä siitä, että laskun maksamiselle on olemassa tarvittavat määrärahat. Laskun asiatarkastajan tehtävänä on tarkastaa, että laskua vastaava palvelu tai tavara on toimitettu. Laskujen ripeä käsittely tulee turvata myös loma-aikoina. Asiatarkastajan tulee huolehtia, että lasku kohdennetaan oikealle kustannuspaikalle, tilille ja palveluluokalle. Lisäksi laskun hyväksyjällä on on vastuu varmistaa se, että lasku on kohdennettu oikein.
Hyväksyjänä ei voi olla henkilö, joka asiatarkastaa laskun. Alainen ei voi hyväksyä esimiehensä laskuja eikä kukaan omia laskujaan.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä teknisen toimialan laskujen ja menotositteiden hyväksyjät vuodelle 2024 seuraavasti:
Vastuualue |
Hyväksyjät |
Tekninen lautakunta |
Tekninen johtaja Kimmo Hagman, hänen poissa ollessa rakennustarkastaja Heikki Virta. |
Yhdyskuntapalvelut |
Tekninen johtaja Kimmo Hagman, hänen poissa ollessa rakennustarkastaja Heikki Virta. |
Pelastuspalvelut |
Tekninen johtaja Kimmo Hagman, hänen poissa ollessa rakennustarkastaja Heikki Virta. |
Kiinteistöpalvelut |
Tekninen johtaja Kimmo Hagman, hänen poissa ollessa rakennustarkastaja Heikki Virta.
Kiinteistöjen lämpö-, sähkö- ja vesilaskujen osalta työnjohtaja Keijo Montonen, hänen poissa ollessa tekninen johtaja Kimmo Hagman. |
Ympäristövalvonta |
Rakennustarkastaja Heikki Virta, hänen poissa ollessa tekninen johtaja Kimmo Hagman. |
Kaavoitus- ja tonttipalvelut |
Tekninen johtaja Kimmo Hagman, hänen poissa ollessa rakennustarkastaja Heikki Virta. |
Asumispalvelut |
Tekninen johtaja Kimmo Hagman, hänen poissa ollessa rakennustarkastaja Heikki Virta. |
Edellä olevan lisäksi tekninen johtaja Kimmo Hagmanilla on oikeus hyväksyä kaikki teknisen toimialan laskut. Vastaava oikeus on teknisen johtajan poissa ollessa kunnanjohtaja Niina Kuuvalla, joka myös hyväksyy teknisen johtajan Kimmo Hagmanin laskut.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.