Valtuusto, kokous 13.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Puumalan Vesiosuuskunnan toiminta-alueen laajentaminen

PuuDno-2020-105

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Vesihuoltolain 8 §:n mukaan kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen tai tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuoltolaitoksen esityksestä.

Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on pyydettävä lausunto alueelliselta ELY-keskukselta, kunnan terveydensuojeluviranomaiselta ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta sekä varattava alueen kiinteistön omistajille tai haltijoille tilaisuus tulla kuulluksi.

Puumalan Vesiosuuskunta on pyytänyt lausunnot valvontaviranomaisilta sekä kuuluttanut Puumalalehdessä kaksi kertaa. 

Toiminta-alueen laajennus koskee Sahanlahti - Kuoreksenniemen kaava-aluetta, osaa Kotiniemen asemakaava-aluetta sekä pientä Kotkatsaaren asemakaava-aluetta. Laajennus koskee vesi- ja viemärihuoltoa kaikilta osin, mutta Kotkatsaaressa ainoastaan talousveden toimittamista.

Etelä-Savon ELY-keskuksella, Savonlinnan kaupungin terveydensuojeluviranomaisella ja Puumalan kunnan ympäristöviranomaisella ei ole huomautettavaa esitetystä toiminta-alueen laajentamisesta. Lausunnot oheismateriaaleina.

Puumalan Vesiosuuskunta esittää Puumalan kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Puumalan Vesiosuuskunnan esittämän toiminta-alueen laajentamisen liitteenä olevaan karttaan merkityille alueille.

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan ehdotuksen:

Valtuusto vahvistaa Vesiosuuskunnan toiminta-alueen karttaliitteen mukaisena sekä kumoaa samalla valtuuston aikaisemmin vahvistamat toiminta-alueet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto päättää vahvistaa Vesiosuuskunnan toiminta-alueen karttaliitteen mukaisena sekä kumoaa samalla kunnanvaltuuston aikaisemmin vahvistamat toiminta-alueet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.