Valtuusto, kokous 13.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Eron myöntäminen Lauri Kotsalaiselle Puumalan kunnan luottamustehtävistä ja uusien edustajien valinta

PuuDno-2021-229

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, hallintopäällikkö, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Lauri Kotsalainen on 16.10.2023 päivätyllä sähköpostilla ilmoittanut eroavansa Puumalan kunnan luottamustoimista. Eron syynä on muutto Puumalasta toiselle paikkakunnalle.

Kotsalaisen tilalle luottamustoimiin on syytä valita uudet edustajat. 

Kuntalain 40 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Kotsalainen on toiminut valtuutetun, hyvinvointilautakunnan jäsenen, kiinteistötoimitusten uskotun miehen ja Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenen tehtävissä sekä kummivaltuutettuna.

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se

  1. myöntää eron Lauri Kotsalaiselle valtuutetun, hyvinvointilautakunnan jäsenen, kiinteistötoimitusten uskotun miehen ja Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenen tehtävistä.
  2. valitsee hyvinvointilautakunnan jäsenen,
  3. valitsee kiinteistötoimitusten uskotun miehen ja
  4. valitsee Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenen.

 

Lisäksi kunnanhallitus päättää valita kummivaltuutetun Lauri Kotsalaisen tilalle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kunnanhallitus päätti valita nuorisovaltuuston kummivaltuutetuksi Mika Hämäläisen.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto päättää

  1. myöntää eron Lauri Kotsalaiselle valtuutetun, hyvinvointilautakunnan jäsenen, kiinteistötoimitusten uskotun miehen ja Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenen tehtävistä,
  2. valita hyvinvointilautakunnan jäsenen,
  3. valita kiinteistötoimitusten uskotun miehen ja
  4. valita Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenen.

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti

1. myöntää eron Lauri Kotsalaiselle valtuutetun, hyvinvointilautakunnan jäsenen, kiinteistötoimitusten uskotun miehen ja Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenen tehtävistä,
2. valita hyvinvointilautakunnan jäseneksi Heikki Huplin,
3. valita kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävään Heikki Huplin ja
4. valita Savonlinnan kaupungin alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston jäseneksi Heikki Huplin.