Kunnanhallitus, kokous 17.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Kyläavustusten myöntövaltuus

PuuDno-2022-178

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Valtonen, anne.valtonen@puumala.fi

Kuvaus

Kyläyhdistyksille on maksettu kohdeavustusta kunnanhallituksen määräämien perusteiden mukaisesti. Etusijalle on asetettu sellaiset konkreettiset hakemukset, jotka hyödyttävät mahdollisimman suurta osaa alueiden asukkaista ja kesäasukkaista. Vuoden 2008 alusta alkaen on avustuksen saajan pitänyt olla rekisteröity yhdistys. Puumalassa on rekisteröityjä kyläyhdistyksiä kolme.

Puumalassa on muitakin toimijoita, jotka järjestävät kyläläisille ja kesäasukkaille aktiivista toimintaa ja tapahtumia. Kylien ihmisten aktiivisuus on tärkeä osa koko kunnan hyvinvointia. Kunta voi ylläpitää tätä aktiivisuutta kohdeavustuksilla.

Kyläavustusta voidaan myöntää vuodesta 2023 alkaen seuraavasti:

  1. avustusta myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille tai muille toimijoille, joiden kotipaikka on Puumala.
  2. avustukset ovat kertaluontoisia kohdeavustuksia, jotka maksetaan kuitteja tai muita tositteita vastaan.
  3. avustukset jaetaan harkinnan mukaisesti ja talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.
  4. avustuksen myöntämisessä painotetaan aktivoivaa ja osallistavaa toimintaa haja-asutusalueella ja sen on oltava avointa kaikille kylälaisille ja loma-asukkaille.
  5. avustusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella saman kalenterivuoden aikana. Hakemukset tulee olla perillä 30.11. mennessä.
    Hakemuksesta tulee käydä ilmi:
    – avustuskohde
    – kohteen menot ja tulot
    – kohteeseen saadut muut avustukset
    – selvitys avustustarpeesta ja summa
    – hakijan yhteystiedot ja tilinumero

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää kyläavustusten myöntämisperusteet esittelytekstin mukaisesti.

 

Kunnanhallituksen pj. Harri Kautonen, valtuuston pj. Matti Viialainen ja valtuuston III vpj. Olavi Kietäväinen poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esteellisyyden peruste: yhteisöjäävi.
Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Keijo Montonen toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kuvaus

Kunnanhallitus on 17.10.2022 päättänyt kyläavustusten myöntöperiaatteet.

Muissa avustusmuodoissa, jotka pohjautuvat erillisiin periaatteisiin, on päätösvalta delegoitu viranhaltijoille. Esimerkiksi kulttuuriavustukset päättää markkinointipäällikkö, yksityistieavustukset maaseutuasiamies ja liikunta-avustukset vapaa-aikasihteeri.

Kyläavustusten myöntövaltuus olisi perusteltua delegoida viranhaltijalle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää, että kyläavustuksista päätökset tekee kunnanjohtaja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.