Valtuusto, kokous 13.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2021

PuuDno-2022-7

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Kunnan toimintatuotot olivat noin 2,7 miljoonaa euroa, mikä on noin 366 000 euroa budjetoitua paremmin. Toimintatuotot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 8 %, mikä tarkoittaa noin 208 000 euroa. Tuloja kasvatti etenkin hanketoiminnasta saadut avustukset.  

Kunnan toimintakulut olivat noin 19,4 miljoonaa euroa, mikä on noin 405 000 euroa budjetoitua paremmin (toteuma 98 %). Toimintakulut kasvoivat kuitenkin edellisvuoteen verrattuna 7 prosentilla, mikä tarkoittaa 1,2 miljoonaa euroa. Kasvusta lähes 850 000 euroa oli asiakaspalvelujen ostoissa tapahtunutta kasvua, joka lähes kokonaisuudessaan oli sosiaali- ja terveyspalveluiden laskutuksen nousua. 

Palkkakustannukset kasvoivat 380 000 euroa. Hanketoiminta oli vuonna 2021 aktiivista, mikä selittää osan palkkakustannusten kasvusta. Hankkeita oli kaikilla toimialoilla ja osa hanketoiminnan maksatuksista toteutuu vasta vuoden 2022 puolella. Kustannusten kasvussa näkyy myös varhaiskasvatuksen hoitopäivien lisäys, mikä edellytti lisäresurssointia. Lisäksi oli muutamia pidempiä poissaolojaksoja, josta vaativat sijaistusta. Henkilöstökustannuksia nostivat myös huhtikuussa 2021 voimaan astuneet yleiskorotukset ja järjestelyvaraerän jako.     

Kunnan toimintakate oli -16,8 miljoonaa euroa, mikä on noin 771 000 euroa budjetoitua parempi. Kuitenkin toimintakate heikkeni suhteessa edeltävään vuoteen noin miljoonalla eurolla johtuen edellämainittujen toimintamenojen kasvusta. 

Verotulokehitys oli erittäin hyvä johtuen etenkin yhteisöverotulon kasvusta yli 700 000 eurolla ja kunnallisverotulon kasvusta noin 450 000 eurolla. Kiinteistöverotulon kasvu oli 158 000 euroa. Yhteisöverotulon hyvään kehitykseen vaikutti vuonna 2021 valtion tukitoimet kunnille eli yhteisöverotulon jako-osuuden määräaikainen korotus. 

Valtionosuudet toteutuivat lähes täysin budjetoidun mukaisesti, mutta vähenivät kuitenkin vuoden 2020 tasosta reilulla 400 000 eurolla. 

Vuosikate säilyi erittäin hyvällä tasolla ollen 2,3 miljoonaa euroa. Poistot olivat noin 711 000 euroa. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 1 578 566 euroa. Taseessa oli edellisiltä tilikausilta kertynyttä ylijäämää noin 10,4 miljoonaa euroa, joten tilikauden 2021 jälkeen kertynyt ylijäämä nousi noin 11,9 miljoonaan euroon. 

Kunnan investointimenot olivat kokonaisuudessaan noin 1,5 miljoonaa euroa ja investointeihin kohdistuvia tuloja oli noin 114 000 euroa. Nettoinvestointimenot olivat 1,45 miljoonaa euroa. Suurin investointi oli palvelukeskuksen Tupasvilla-osan peruskorjaus, johon vuonna 2021 käytettiin 360 000 euroa. Peruskorjaus jatkui vielä 2022 keväälle säilyen hyvin remonttiin varatussa budjetissa, jonka suuruus on 535 000 euroa. Pistohiekan kunnallistekniikan rakentamiseen käytettiin lähes koko määräraha, vajaat 300 000 euroa. 

Yritystiloja saneerattiin Puumalan pakastamolla, johon kunnostettiin tilat kalankäsittelyyn ja leipomotoimintaan. Ns. Melka-hallille toteutettavan kehräämön suunnittelutyö toteutettiin myös ja varsinaiset muutostyöt toteutetaan keväällä 2022. Energiasäästöratkaisuja toteutettiin Melka-hallille, Vihreälle hallille sekä Pakastamolle. Lisäksi parannettiin mm. tiestöä ja reitistöjä.     

Lainoja lyhennettiin 200 000 eurolla ja vuoden 2021 lopussa lainakanta oli noin 100 000 euroa, mikä tekee 47 euroa asukasta kohden. Rahamarkkinasijoitusten ja kassavarojen määrä oli vuoden vaihteessa noin 7,7 miljoonaa euroa.

Tilinpäätös on liitteenä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää:

1. allekirjoittaa Puumalan kunnan vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi,

2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuustolle käsiteltäväksi,

3. oikeuttaa talouspalvelut tekemään tilinpäätökseen mahdolliset tekniset tarkistukset.

4. esittää, että tilikauden ylijäämä 1 578 566 euroa siirretään edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä -tilille.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Kuvaus

Tilintarkastaja on kunnanvaltuustolle osoittamassaan tilintarkastuskertomuksessa 10.5.2022 esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä toimielinten jäsenille ja muille tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Kuntonen

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään tilintarkastuskertomuksessa mainitulla tavalla ja toimielinten jäsenille sekä tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021.

Päätös

Tarkastuslautakunta siirtää tilinpäätöksen ja vastuuvapauden myöntämisen kokoukseen, missä käsitellään tilintarkastuskertomus vuodelta 2021.

Valmistelija

Mervi Kelloniitty, mervi.kelloniitty@puumala.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Kuntonen

Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään tilintarkastuskertomuksessa mainitulla tavalla ja toimielinten jäsenille sekä tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Valtuusto päättää:

1. hyväksyä vuoden 2021 tilinpäätöksen,

2. myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 2021 sekä

3. että, tilikauden ylijäämä 1 578 566,03 euroa siirretään edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä -tilille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
–    kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
–    päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio   
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2501
Puhelinnumero: 029 564 2500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: ma – pe 8.00 – 16.15

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan muutosta
–    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
–    perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

–    päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
–    todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
–    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet  Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinmaksulaki 11.12.2015 / 1455.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00