Kunnanhallitus, kokous 14.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Kunnanhallituksen vastaus kirjelmään

PuuDno-2022-29

Valmistelija

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kuvaus

Yksityishenkilö on lähestynyt kuntaa kirjeellä, jossa pyydetään kuntaa lunastamaan tontti ja rakennukset 10 963,32 euron hintaan (2,06 e / m2) Puumalan taajamasta. Lisäksi henkilö pyytää veroperusteiden oikaisua. 

Kiinteistön pinta-ala on 5322 m2 ja se sijaitsee asemakaavoitetulla alueella. Asemakaavassa kiinteistön kohdalle on kaavoitettu tie, joka halkoo tonttia, mutta tietä ei ole rakennettu. Tontilla on kaksi purkukuntoista rakennusta. Verottaja on huomioinut rakennusten purkukuntoisuuden kiinteistöverolaskelmassa. 

Kunnalla on myynnissä Kotiniemessä omakotitalotontteja 3,4-7 e / m2.

Mikäli kunta lunastaisi rakennukset, vastaisi kunta myös purkukustannuksista. Ottaen huomioon purkamisesta aiheutuvat kustannukset ja hintapyynnön, kunnalla ei ole perusteita lähteä lunastamaan tonttia rakennuksineen. 

Kirjelmän laatijan pyynnöstä kunta on selvittänyt Etelä-Savon Pelastuslaitokselta myös mm. rakennusten polttamista, mutta pelastuslaitos on ilmoittanut, ettei se tee harjoituspolttoja. Muutoin kunta ohjeistaa henkilöä hakemaan muutosta verotuspäätökseen Verohallinnon muutoksenhaun kautta. Myös kaavallista kehittämistä voidaan tarkastella yhteistyössä perikunnan ja kunnan kesken.  

Kunnanhallitukselle osoitettu kirjelmä on oheismateriaalina. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus päättää, ettei kunta lunasta kiinteistöä rakennuksineen ja merkitsee kirjelmän tietoonsa saatetuksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kirjelmän laatija, tekninen toimi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00