Kunnanhallitus, kokous 17.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Kunnanvaltuuston kokouksen 13.12.2021 päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

PuuDno-2022-26

Valmistelija

  • Annakaisa Arilahti, hallintopäällikkö, annakaisa.arilahti@puumala.fi

Kuvaus

Kuntalain 96 §: mukaan, jos ”kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi”.

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 13.12.2021 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia sekä päättää niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:

66 §  Talousarvio vuodelle 2022 ja taloussuunnitelma 2022 – 2024
- tiedoksi: tilintarkastaja, talouspalvelut, esimiehet, asuntosihteeri

67 §  Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali
- tiedoksi: Kuntaliitto, sähköinen tiedoksianto

68 §  Kunnanhallituksen ja valtuuston kokousaikataulut keväällä 2022
- tiedoksi: valtuusto, kunnanhallitus, tarkastuslautakunta, talouspalvelut/palkat, johtoryhmä, tekninen toimiala

69 §  Puumalan Hatsapuri Oy:n maanvuokrasopimuksen hyväksyminen
- ote: Puumalan Hatsapuri Oy
- tiedoksi: tekninen toimiala, talouspalvelut

70 §  Vuoden 2021 hyvinvointikertomus
- tiedoksi: palvelujohtaja

71 § Valtuutettu Airi Tellan valtuustoaloite: Järjestötoiminnan varmistaminen sote-uudistuksen toimeenpanovaiheessa
- kunnanhallituksen käsittelyyn

72 § Valtuutettu Laura Penttisen valtuustoaloite: Kulttuuritoimen yhteisen suunnittelutilaisuuden järjestämisestä eri toimijoiden kanssa
- kunnanhallituksen käsittelyyn

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.