Kunnanhallitus, kokous 2.12.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 213 Puumalan kunnan jätetaksan määrääminen 1.1.2022 alkaen

PuuDno-2015-368

Valmistelija

  • Timo Hämäläinen, ympäristösihteeri, timo.hamalainen@puumala.fi

Kuvaus

Jätetaksassa 2022 hyväksytään jätelain mukaisesti kunnallisesta jätehuollosta laskutettavat maksut. Kunnan on perittävä jätelain (646/2011) mukaisesti järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille jätehuoltotehtävien hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksuilla katetaan kunnan järjestämät yhdyskuntajätehuollon palvelut, kuten jätteiden kuljetus ja käsittely, hyödyntäminen, jäteneuvonta sekä jätehuollon kehittäminen. Jätemaksuilla katetaan myös lakisääteisten jätehuollon viranomaistehtävien hoitaminen. Jätemaksun on vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon.

Kunnan jätemaksun perusteita ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Perusteina voidaan lisäksi ottaa huomioon jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella, kunnan keräysvälineiden käyttö sekä kuljetusmatka kuljetettaessa jäte yksittäisenä kuljetuksena. Jätemaksun perusteina voidaan käyttää myös kiinteistöllä asuvien henkilöiden määrää, kiinteistön käyttötarkoitusta tai muuta vastaavaa perustetta, jos jätteen määrää tai laatua on vaikea luotettavasti selvittää tai jos se on tarpeellista ympäristö- tai terveyshaittojen ehkäisemiseksi tai jätehuollon järjestämiseksi.

Tässä taksassa ei määrätä jäteastioiden tyhjennyksestä ja kuljetuksesta perittäviä maksuja kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen alueella, vaan ne määräytyvät kuljetusyrittäjän ja asiakkaan välisen yksityisoikeudellisen sopimuksen mukaan.

Puumalan kunta on vuodesta 2015 alkaen itse järjestänyt jätehuollon. Vuonna 2015 käytössä oli Metsäsairila Oy:n aikainen taksa, jota on alennettu vuodelle 2016 ja 2017 yhteensä n. 19%. Nykyisen taksan voimaantulon 1.2.2017 jälkeen kunnan jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ovat kohonneet jätemäärien lisääntymisen, pakkausmuovin keräyksen ja pienjäteaseman käyttöön oton seurauksena. Nyt esitetty korotus jätetaksaan on 9 % ja korotus lisää jätemaksukertymää n. 18 000 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan jätetaksan siten, että se tulee voimaan 1.1.2022 alkaen ja määrää, että sitä noudatetaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kunnan tekninen toimiala

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
-   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan kunnanhallitus.

Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00