Valmistelija
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Kuvaus
Kahdeksan puumalalaista yritystä on valmistellut yritysryhmähanketta. Hankkeen tavoitteena on Puumalan matkailutuotteiden menekinedistäminen sekä laadun parantaminen kehittämällä yhteismarkkinointia, matkapaketteja ja -ketjuja sekä erilaisten toimijoiden yhteistyötä.
Yritysryhmään osallistuvat yritykset kehittävät osaamistaan vastuullisessa tuotteistamisessa, markkinoinnissa ja DMC-toiminnassa. Hankkeessa vahvistetaan yritysten yhteistyöverkostoja ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa.
Matkailuliiketoiminnan hallitseminen edellyttää jatkuvasti uusia taitoja ja uusien työvälineiden haltuunottoa kaikilla osa-alueilla. Pienet yritykset eivät pysty hallitsemaan yksin näitä kaikkia.
Hankkeen avulla autetaan yrittäjiä hahmottamaan oman ydinliiketoimintansa kannalta oleelliset osaamisen osa-alueet ja kehittämään yhdessä osuuskunta-alustalla muiden, yhdessä tuotettavien palveluiden saatavuutta.
Hankkeen kestoaika on 2 vuotta. Hankkeen kustannukset ovat noin 163 000 euroa, josta puuttuu kuitenkin vielä yrityskohtaiset toimenpiteet ja näihin kohdentuvat ostopalvelut. Nämä täsmentyvät myöhemmin. Hanketta haetaan Etelä-Savon ELY-keskuksesta, maaseuturahastosta. ELY-keskuksen tuki hankkeelle on 75 % ja yritysten omarahoitusosuus 25 %.
Kunta toimisi hankkeen hallinnoijana, mutta ei ole kuntaosuudella mukana hankkeen rahoittamisessa. Hankkeelle valittava projektipäällikkö vastaa hankkeen maksatusten valmistelusta, hankkeen hallinnosta sekä seuraa hankkeen taloutta ja tekee tiiviistä yhteistyötä kunnan taloushallinnon kanssa.
Oheismateriaaleina ovat hankesuunnitelman luonnos ja hankkeen budjetti.
Päätösehdotus
Esittelijä
Niina Kuuva, kunnanjohtaja, niina.kuuva@puumala.fi
Kunnanhallitus päättää, että kunta toimii Puumalan matkailutuotteiden kestävä menekinedistäminen -yritysryhmähankkeen hallinnoijana ja että hanketta haetaan Etelä-Savon ELY-keskuksesta, maaseuturahastosta.
Valtuuston I vpj. Erkki Luukkonen poistui kokouksesta esteellisellä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperuste: Intressijäävi.
Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen:
Kunnanhallitus päättää, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus.