Hyvinvointilautakunta, kokous 11.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Oppivelvollisen ohjaus ja valvonta

PuuDno-2021-128

Valmistelija

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Uusi oppivelvollisuuslaki (1214/2020) tulee voimaan 1.8.2021. Oppivelvollisen hakeutumisvelvollisuutta sekä perusopetuksen järjestäjän hakeutumisvelvollisuuden ohjaus- ja valvontavastuuta koskevat oppivelvollisuuslain säännökset tulivat voimaan jo 1.1.2021.

Oppivelvollisuus laajenee niin, että oppivelvollisuus päättyy, kun henkilö täyttää 18 vuotta tai kun oppivelvollinen on tätä ennen hyväksytysti suorittanut ylioppilastutkinnon tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun tutkinnon. Lisäksi toisen asteen opinnoista tulee maksuttomia laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville nuorille. Oppivelvollisuuden laajennus tulee voimaan ikäluokka kerrallaan.

Pääsääntöisesti oppivelvollisuuden suorittamista jatketaan suorittamalla lukiokoulutuksen oppimäärä, ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto. Jos perusopetuksen päättäneellä nuorella ei ole vielä valmiuksia siirtyä tutkintotavoitteeseen koulutukseen, hän voi suorittaa oppivelvollisuuttaan lukuvuonna 2021-2022 perusopetuslain mukaisessa lisäopetuksessa, lukiokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa ja ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. 1.8.2022 lukien oppivelvollisuutta voidaan suorittaa tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa.

Oppivelvollinen voi keskeyttää opintonsa ja sitä koskeva päätös voidaan tehdä vain oppivelvollisen tai hänen laillisen edustajansa hakemuksesta ja säädettyjen edellytysten täyttyessä. Oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen määräajaksi:
1) oppivelvollisuuden suorittamisen estävän pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi;
2) äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan ajaksi;
3) vähintään kuukauden kestävän tilapäisen ulkomailla oleskelun ajaksi, jos oppivelvollinen osallistuu oppivelvollisuuden suorittamista vastaavaan koulutukseen ulkomailla tai hänen muutoin voidaan katsoa suorittavan oppivelvollisuutta ulkomailla oleskelun aikana;
4) oppivelvollisuuden suorittamisen estävän elämäntilanteeseen liittyvän muun painavan syyn vuoksi.
Oppivelvollisella on oikeus keskeyttää oppivelvollisuuden suorittaminen toistaiseksi, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä.

Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuden.

Perusopetuksen järjestäjän tehtävänä on ohjata ja valvoa, että sen oppilaana oleva oppivelvollinen täyttää hakeutumisvelvollisuutensa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perusopetuksen järjestäjän on seurattava, onko oppivelvollinen hakeutumassa oppivelvollisuuslain edellyttämään koulutukseen, saako hän opiskelupaikan, ottaako hän sen vastaan ja aloittako hän siellä koulutuksen. Perusopetuksen järjestäjän ohjaus ja valvontavastuu päätttyy vasta silloin, kun oppivelvollinen on aloittanut opintonsa ja koulutuksen järjestäjän ohjaus- ja valvontavastuu alkaa. Perusopetuksen järjestäjän tulee vuosittain elokuun lopulla selvittää, ovatko oppivelvolliset aloittaneet opintonsa. Jos opintoja ei ole aloitettu, perusopetuksen järjestäjän on ilmoitettava siitä oppivelvollisen huoltajalle.

Jos oppivelvollinen on aloittanut opintonsa mutta keskeyttää ne ennen tutkinnon saamista, tulee siitä ilmoitus oppivelvollisen asuinkunnalle. Asuinkunnan tehtävänä on ohjata oppivelvollista hakeutumaan hänelle soveltuvaan koulutukseen ja tarvittaessa muiden tarkoituksenmukaisten palvelujen piiriin. Asuinkunnan tulee selvittää oppivelvollisen kokonaistilanne ja tuen tarve yhdessä oppivelvollisen ja tämän huoltajan tai muun laillisen edustajan kanssa. Jos oppivelvollinen ei ohjauksen jälkeen 2 kuukauden kuluessa ole saanut opiskelupaikkaa, viimesijaisena vaihtoehtona asuinkunnan tehtävänä on osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka. Asuinkunta voi osoittaa opiskelupaikan vain tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta. Asuinkunnan on kuultava oppivelvollista ja hänen huoltajaansa tai muuta laillista edustajaansa ennen asian ratkaisemista.

Oppivelvollisuuslakiin on lisätty myös uusi säädös uudesta oppivelvollisuusrekisteristä, Valpas.

Puumalan kunnan osalta oppivelvollisuuslain muutokset tarkoittavat seuraavaa:

Hyvinvointilautakunnan on nimettävä henkilö, joka

  • seuraa, onko oppivelvollinen hakeutumassa oppivelvollisuuslain edellyttämään koulutukseen, saako hän opiskelupaikan, ottaako hän sen vastaan ja aloittako hän siellä koulutuksen
  • selvittää oppivelvollisen kokonaistilanteen ja tuen tarpeen yhdessä oppivelvollisen ja tämän huoltajan tai muun laillisen edustajan kanssa tilanteissa, joissa oppivelvollinen ei ole aloittanut opintoja tai on keskeyttänyt ne
  • ohjaa oppivelvollista hakeutumaan hänelle soveltuvaan koulutukseen ja tarvittaessa muiden tarkoituksenmukaisten palvelujen piiriin tilanteissa, joissa oppivelvollinen ei ole aloittanut opintoja tai on keskeyttänyt ne
  • ohjaa tarvittaessa hakemaan oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä
  • päättää oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä
  • päättää opiskelupaikan osoittamisesta.

 

Palvelujohtaja on suunnitellut oppivelvollisuuslain muutosten edellyttämien toimenpiteiden ja päätösten toteuttamista yhdessä peruskoulun rehtorin kanssa.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää

1. Oppivelvollisuuslain muutosten täytäntöönpanosta vastaa hyvinvointipalvelujen toimialan opetuspalvelujen vastuualue.

2. Peruskoulun oppilaanohjaaja

  • seuraa, onko oppivelvollinen hakeutumassa oppivelvollisuuslain edellyttämään koulutukseen, saako hän opiskelupaikan, ottaako hän sen vastaan ja aloittako hän siellä koulutuksen,
  • selvittää oppivelvollisen kokonaistilanteen ja tuen tarpeen yhdessä oppivelvollisen ja tämän huoltajan tai muun laillisen edustajan kanssa tilanteissa, joissa oppivelvollinen ei ole aloittanut opintoja tai on keskeyttänyt ne,
  • ohjaa oppivelvollista hakeutumaan hänelle soveltuvaan koulutukseen ja tarvittaessa muiden tarkoituksenmukaisten palvelujen piiriin tilanteissa, joissa oppivelvollinen ei ole aloittanut opintoja tai on keskeyttänyt ne sekä
  • ohjaa tarvittaessa hakemaan oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämistä.

 

3. Peruskoulun rehtori päättää

  • oppivelvollisuuslain (1214/2020) 7 §:n mukaisen oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä ja
  • oppivelvollisuuslain (1214/2020) 15 §:n mukaisen opiskelupaikan osoittamisesta.

 

Lisäksi hyvinvointilautakunta päättä esittää kunnanhallitukselle, että se tekee valtuustolle seuraavan ehdotuksen:

Valtuusto päättää lisätä Puumalan kunnan hallintosääntöön peruskoulun rehtorin päätösvaltaan seuraavat asiat:

Peruskoulun rehtori päättää

23. oppivelvollisuuslain (1214/2020) 7 §:n mukaisen oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä sekä

24. oppivelvollisuuslain (1214/2020) 15 §:n mukaisen opiskelupaikan osoittamisesta.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Peruskoulun rehtori

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
–    kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan hyvinvointilautakunta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00