Hyvinvointilautakunta, kokous 11.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Koululaisten varhaiskasvatusoikeus

PuuDno-2016-61

Valmistelija

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.

Kunnan on järjestettävä varhaiskasvatusta lapselle, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on.

Kunnan on järjestettävä varhaiskasvatusta lapselle, joka asuu kunnassa huoltajiensa työn, opiskelun, sairauden tai vastaavien syiden vuoksi, vaikka lapsella ei ole Suomessa kotikuntaa tai lapsen kotikunta on kotikuntalain perusteella toinen kunta.

Kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava varhaiskasvatuksen järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle lapselle kuin kunnan asukkaalle.

Kunnan on huolehdittava siitä, että lapsi ennen oppivelvollisuuden alkamista saa varhaiskasvatusta.

Jos lapsi ennen oppivelvollisuusikää osallistuu perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan taikka perusopetukseen, varhaiskasvatusta järjestetään täydentävästi.

Vuorohoitoa järjestetään iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja arki- ja juhlapyhinä päiväkodeissa tai perhepäivähoidossa. Vuorohoitoa on järjestettävä tarpeen mukaisessa laajuudessa lapselle, joka tarvitsee sitä vanhemman tai muun huoltajan työssäkäynnin tai opiskelun vuoksi.

Hyvinvointilautakunta on päättänyt (30.5.2017 § 30), että

  • peruskoulun 1.  ja 2. vuosiluokan oppilaille tarjotaan päivähoitoa arkipäivisin klo 5.40 - 7.00 ja klo 16.30 - 17.30
  • peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille tarjotaan ilta- (klo 17.30 - 22.00)  ja viikonloppuhoitoa, mikäli samanaikaisesti päivähoidossa on alle kouluikäisiä lapsia.

 

Varhaiskasvatuksessa on nyt ilmennyt tarvetta peruskoulun 1. ja 2. luokan oppilaiden ilta- ja viikonloppuhoitoon myös koulun kesäloman aikana. Perheessä voi olla tilanne, jossa lapsi olisi yksin kotona iltaisin ja viikonloppuisin, huoltajan ollessa töissä. Perheessä ei ole toista huoltajaa eikä esim. sukulaisverkostoa Puumalassa. 1. ja 2. luokan oppilaat ovat vielä niin nuoria, etteivät pysty olemaan yksin kotona koko iltaa tai päivää. Tällainen tilanne ei ole lapsen edun mukaista.

Mikäli koululainen olisi yksin päiväkodissa, siitä aiheutuisi seuraavat lisäkustannukset:

  • arki-ilta n. 11 €
  • lauantaipäivä n. 30 €
  • sunnuntaipäivä n. 142 €

 

Lisäkustannuksiksi on laskettu ainoastaan ilta-, lauantai- ja sunnuntaityöstä aiheutuvat lisät, koska iltoja ja viikonloppuja varten ei palkata lisähenkilöstöä.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää, että

  • peruskoulun 1.  ja 2. vuosiluokan oppilaille tarjotaan varhaiskasvatusta koulupäivinä klo 5.40 - 7.00 ja klo 16.30 - 17.30
  • peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille tarjotaan varhaiskasvatusta kouluviikkojen aikana iltaisin (klo 17.30 - 22.00) ja viikonloppuisin, mikäli samanaikaisesti varhaiskasvatuksessa on alle kouluikäisiä lapsia
  • peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille tarjotaan varhaiskasvatusta koulun loma-aikoina huoltajien työssäkäynnin ja opiskelun vuoksi arkipäivinä, iltaisin ja viikonloppuisin, mikäli perhe ei saa lapsen hoitoa muutoin järjestetyksi. Päiväkodin johtaja selvittää perheen kanssa hoidon järjestelyt ja päättää varhaiskasvatuksen antamisesta huomioiden perheen tilanne tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Päiväkodin johtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
–    kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan hyvinvointilautakunta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00