Tekninen lautakunta, kokous 15.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Lausunto Puumalan kirkonkylän keskusta- visio vuodesta 2030- luonnoksesta

PuuDno-2020-251

Valmistelija

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Kuvaus

Puumalan keskustan ja sataman visio 2030 -luonnos on valmistunut. Visioon on koottu Aalto-yliopiston maisemasuunnittelun kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden suunnittelupareina laatimia kehittämisehdotuksia ja -suunnitelmia. Vision laadinta on käynnistetty marraskuussa 2019 ja työtä on ohjannut erillinen ohjausryhmä, jossa on ollut kunnan lisäksi edustajat Puumalan Yrittäjistä ja nuorisovaltuustosta. Visioiden työstämisen aikana on käyty suunnitelmien esittely- ja palautekokouksia.

Luonnos on lähetetty lausunnon antamista varten tekniseen lautakuntaan, hyvinvointilautakuntaan, nuorisovaltuustoon, vanhus- ja vammaisneuvostoon sekä Puumalan yrittäjille. Lisäksi kunnan nettisivuilla on avoin palautelomake kaikille kiinnostuneille. Kuuleminen oli auki 31.3.2021 saakka.

Luonnoksessa on asetettu jatkotoimenpiteitä, suunnittelua ja käyttöä ohjaavat tavoitteet:

  • TYYLI: Puumalan keskusta on siisteydessään ja tyylikkyydessään mittari muille paikkakunnille: toimivia palveluja tukevat tarkkaan mietityt yksityiskohdat.
  • LIIKE: Ihmisille on nautinto liikkua keskustassa kävellen ja pyörällä, mitä tukee toimivat ja selkeät pysäköintiratkaisut autoille ja veneille.
  • 365: Keskusta on eläväinen, tarjoaa mahdollisuuksia aktiivisuuteen sekä yritystoimintaan ja muuntautuu vuodenaikojen mukaan. Vaikka kesä on jatkossakin Puumalan ydinsesonki, niin tekemistä ja kokemuksia on tarjolla yhä enemmän ympäri vuoden.

 

Luonnoksessa on yksilöidyt toimenpiteet kahdeksalle alueelle:

  1. Veeran ranta ja norppapuisto
  2. Hissitorni ja satamatori
  3. Punainen kuuri - Nesteen ranta
  4. Luotsiasema/matonpesupaikka/Elsa ja Sylvi -laitureiden alue
  5. Keskustien eteläpää (Satamatieltä Kuittiseen)
  6. Ylätorin ja kunnantalon alue
  7. K-kaupan ja linja-autoaseman alue
  8. Keskustien liittymä

 

Puumalan kirkonkylän keskusta - visio vuodesta 2030 -luonnos on liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kimmo Hagman, tekninen johtaja, kimmo.hagman@puumala.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa lausuntonsa Puumalan kirkonkylän keskusta - visio vuodesta 2030 -luonnoksesta.

 

Päätös

Tekninen lautakunta päättää antaa lausuntonsa Puumalan kirkonkylän keskusta - visio vuodesta 2030 -luonnoksesta.

Puumalan kirkonkylän keskusta - visio vuodesta 2030 -luonnoksessa on yhdistelty eri suunnitteluparien aluekohtaisia suunnitelmia, joissa on raikkaita ideoita, mutta yhteenvedosta muodostuu luonnollisestikin vaikutelma tilkkutäkistä. Seuraavassa vaiheessa on tarpeellista kunnan ohjauksessa tarkentaa kädenjälkeä yhtenäisen ilmeen saamiseksi koko taajaman alueelle.

Kuntakeskusta on syytä kehittää kahdesta näkökulmasta, yhtäältä kunnassamme ympärivuotisesti asuvien ihmisten arjen sujuvuuden kantilta ja toisaalta vilkkaan lomakauden kävijöiden puolelta. Näiden näkökulmien yhdistäminen on hyvin mahdollista esimerkiksi laadukkaalla viherrakentamisella, sujuvan liikkumisen mahdollistamisella ja täydennysrakentamalla houkutteleva ja viihtyisä kaupan ja asumisen ympäristö.

Puumalan pääliittymä, kantatie 62:n ja Keskustien risteys ympäristöineen on Puumalaan tulijalle ensimmäinen kosketuspinta keskustarakenteeseen. Itse liittymän uudelleenrakentaminen ja alueen ympäristön viherrakentaminen täytyy ottaa erityiskohteeksi jatkosuunnittelussa.

Keskustien raitti-ilmettä tulee korostaa ja kesäaikainen kevyen liikenteen lisääntyminen ottaa huomioon esimerkiksi erilaisissa pysäköintiratkaisuissa. Esteettömät näkymät Keskustieltä Puumalansalmelle tulee säilyttää niissä kohdissa, joissa se on mahdollista. Liikenneturvallisuus- ja esteettömyysnäkökulmat tulee myös huomioida kaikessa rakentamisessa.

Opiskelijatöissä esitetään suuriakin muutoksia yksityisten, mm. yritysten omistamien kiinteistöjen käyttöön. Näitä ei kunta voi toteuttaa ilman kiinteistön omistajien suostumusta, vaan kohteet vaativat pitkäjänteistä kehittämistyötä kunnan ja yritysten välille.

Ilmeeltään vehreäksi haluttavan satama-alueen tulee ulottua Koulukartanolta luotsiasemalle saakka. Koulukartanon rannanpuoleista piha-aluetta tulee kehittää kaikkien yhteiseksi alueeksi, esimerkiksi perinnepuistoksi tai -puutarhaksi.  Veeranrannan alue uusine saunoineen ja parannettuine uimamahdollisuuksineen on myös syytä ottaa erillissuunnittelun kohteeksi. Norppapuistoon tulee sijoittaa pienille lapsille tarkoitetun leikkipuiston lisäksi myös nuorille tarkoitettuja, liikkumiseen kannustavia aktiviteetteja, esimerkiksi seikkailu/kiipeilytila, padel-kenttä tai skeittialue.

Sataman torialueen toiminnallisuutta tulee parantaa ja vesiltä tapahtuva liikennöinti ottaa yhä tarkemmin huomioon. Pienten ja suurtenkin risteilyalusten luonteva rantautumispaikka on satamatorin laita.

Siirryttäessä kohti luotsiasemaa voidaan alueita kehittää pienimittakaavaisille ulkoaktiviteeteille ja ilmaiselle oleskelulle. Keskusta- ja satama-alueiden opastuksen tulee olla yhtenäinen ilmeeltään ja kannustaa ihmisiä löytämään uusia reittejä kirkolla liikkuessaan.

Visioluonnoksesta voidaan nostaa suuri määrä irrallisia ja mielenkiintoisia suunnittelukohteita. Tärkeää jatkosuunnittelussa on muistaa Puumalan keskustan erityispiirteet, joita ovat mm. Saimaan vesistöllisen valtaväylän läheisyys, Puumalansalmen silta, laskeutuvan keskustaraitin omapiirteisyys sekä kesä- ja talviaikojen monitahoinen kontrasti.


Muutoksenhaku

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §.