Kuvaus
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos ”kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi”.
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Matias Hilden, kunnanjohtaja, matias.hilden@puumala.fi
Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston päätökset 24.8.2020 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle eivätkä ne ole lainvastaisia sekä päättää niiden täytäntöönpanosta seuraavaa:
30 § Kuoreksenniemi-Sahanlahti asemakaavan muuttaminen
- tiedoksi: kaavoittaja/Järvi-Saimaan Palvelut Oy
- ote: Etelä-Savon Ely-keskus
- kuulutus: Puumala-lehti, kunnan ilmoitustaulu sekä kunnan verkkosivut.
31 § Vuoden 2020 hyvinvointikertomus ja hyvinvointisuunnitelman toteutumisen arviointi
- ei toimenpiteitä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.