Hyvinvointilautakunta, kokous 18.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Yhteistyösopimus Etelä-Savon yhteen sovittavaan perhekeskustoimintaan 2020-2021

PuuDno-2018-184

Valmistelija

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Kuvaus

Etelä-Savon maakunnan alueen perhekeskustoiminnan eri toimijoiden välinen yhteistyö on käynnistetty marraskuussa 2016 osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Maakunnallisessa yhteistyössä on luotu verkostomainen, yhteen sovittava perhekeskustoiminnan toimintamalli. Perhekeskustoimintaa toteutetaan yhteisten tavoiteasetteluiden mukaisesti. Siinä huomioidaan eri toimijoiden erilaiset toimintaympäristöt ja paikalliset tarpeet.

Hyvinvointilautakunta on päättänyt 19.11.2018 § 54, että Puumalan kunta on mukana Etelä-Savon maakunnallisessa perhekeskustoiminnassa ja sen tavoitteiden ja yhteistyörakenteiden edistämisessä.

Yhteistyösopimuksessa Etelä-Savon yhteen sovittavaan perhekeskustoimintaan 2020-2021 sovitaan perhekeskustoimintaan liittyvistä yhteen sovittavan työn tavoitteista, toimenpiteistä sekä sopijapuolten rooleista Etelä-Savon maakunnan alueen perhekeskustoiminnassa. Sopimuksen tausta-asiakirjoina ovat Etelä-Savon maakunnallinen perhekeskustoimintamalli (2018) sekä Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019–2021.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Julin, palvelujohtaja, anne.julin@puumala.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan yhteistyösopimuksen Etelä-Savon yhteen sovittavaan perhekeskustoimintaan 2020-2021.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Katja Saukkonen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
–    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
–    kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Puumalan kunnan kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Puumalan kunnan hyvinvointilautakunta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
–    päätös, johon haetaan oikaisua
–    se, millaista oikaisua vaaditaan
–    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Puumalan kunnan kirjaamosta.
Postiosoite: Keskustie 14, 52200 Puumala
Sähköpostiosoite: kirjaamo@puumala.fi
Puhelinnumero: 015 888 9500
Kunnan kirjaamon aukioloaika: ma – pe 9.00 – 15.00